Otsikoton

Jaha. Mitäs sitä on tässä tapahtunut. Töitä, töitä ja töitä? Aloitin mie sentään tässä myös psykologian opinnot avoimessa yliopistossa, toivoisin vielä joskus saavani ne opettajan paperit itelleni niin vois sitä filosofiaa ja psykologiaa opettaakin. Sillä välin sitten homehdun vähän vähemmän innostavissa työpaikoissa....

Hautauduin ihan innoissani kirjavuoren alle, en äkkiseltään keksi juuri mitään kiehtovampaa, kuin varhaislapsuuden kehityspsykologia! Lähipiirissä onkin onneksi yksi alle vuoden ikäinen neiti, joka varmaan joutuu hyvin tarkan syynäyksen alle. Voi raukkaa :D

Ja näin se hajoaa työpaikalla :D Rakastan asiakaspalvelua ja niin edelleen.

Täytyy myöntää, että nyt kun pamahti edellisestä duunista lomarahat ja uudesta duunista palkka, niin shoppailtua on kyllä tullut. Kenkiä kolme paria, jotain perusvaatetta ja tää läppäri. Hups :D Mutta esimerkiksi nämä Dr Martensin Darciet, jos laadun takia voisi kusta hunajaa niin sen tekisin!

Pikku-Myy goes fetish vai miten se meni. Mutta ihanat ovat, täytyy venyttää ja muokkauttaa hieman omaan jalkaan sopivammaksi kun on niin helkkarin rintava jalka. Ainainen ongelma!

Tässä nyt parit asut, melko toisistaan poikkeavia? Eka oli töissä yhden päivän asuna, ja alempi taas ihan kaupassakäyntiä varten. Harmittelen aina sitä, että kaappi on täynä kivoja vaatteita, joita en koskaan käytä. Nyt skarppasin!

Nyt jatkan ihanan rentoa ja ennen kaikkia VAPAATA viikonlopun viettoa, huomenna meinasin tehdä amerikkalaisia pannareita aamupalaksi ja sitten suunnata Ouluhallin suurkirpparille löytöjä metsästämään!

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3

Korven kuningatar

Hirvenmetsästys alkoi. Joka vuosi sitä odotan yhtä innolla, vaikka vielä en itse olekaan päässyt ampumaan laukaustakaan elävää hirveä kohden. Tuntuu, että aina silloin kun itse en pääse jahtiin Tapio on suotuisalla tuulella ja suorastaan yhyttää hirviä passipaikoille... :D

Meillä on metsästetty aina. Niin kauan kuin muistan, on isä lähtenyt aamuhämärissä kiväärin kanssa usvaiseen metsään ja toisinaan sieltä palannut suuren hirvenruhon kanssa. Se oli niin kovin jännittävää! Pikkuveljen kanssa ryntäsimme ulos laskemaan sarvien piikkejä, ja katsomaan ruhon nylkemistä. Tunsimme ylpeyttä, että isä on niin taitava ja ampuu meille ruokaa. Niillä lihoilla mieki olen kasvanut isoksi tytöksi.

12-vuotiaana suoritin metsästäjäntutkinnon, mutta metsästyksen aloitin kunnolla vasta n. 17-vuotiaana. Vaikka saaliin kanssa ei aina onnistakaan, pelkästään metsässä samoilu on ihanaa. Sunnuntaina kökötimme isän kanssa aamukahdeksan aikoihin hirvitornilla, ja keskityin kuuntelemaan vain metsän ääniä. Keskenään nahistelevia kuukkeleita, korpin erikoista ronksumista etäällä, joutsenten mekastusta jängällä.

Jos saalista sattuu saamaan, niin minulle itselleni on kyllä tärkeää aina kiittää siitä. Tapanani on kuiskata "kiitos" ja osoittaa se jollekin puulle, kävylle toi jollekin muulle sopivalle eliölle. Eivätköhän terveiset mene itse Tapiolle saakka. Tällaista tapaa en tiedä yleisesti lappilaisten kesken harjoitettavan, mutta hiljainen kunnioitus luonnosta saatavaa ruokaa kohtaan on ihan vallitseva normi. Elämään ja kuolemaan, hengen riistämiseen ravinnon takia suhtaudutaan aika rationaalisesti. Ei kukaan halua tappaa pelkän tappamisen takia, vaan siihen on oltava jokin syy. Pienpetoja metsästetään, jotta kanalinnuilla olisi paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä. Suurpetoja metsästetään, jotta porotalous ei kärsi. Tosin tästä olen kyllä hyvinkin eri mieltä poronhoitajien kanssa, en ymmärrä miten muutama Lapissa majaileva susi ei muka mahdu samoille selkosille ihmisten ja porojen kanssa. Niitä on ennenkin ollut, ja nykyisellään niitä on todella vähän. Mutta tästä asiasta on kyllä hyvin monta mielipidettä, ja herättää paljon tunteita näillä leveysasteilla.

Metsä on ja tulee aina olemaan osa minua. Olen kasvanut ympäristössä, jossa minun tarvitsi kävellä vain 50 metriä päästäkseni metsään. Minusta ei ikinä saa kaupunkilaista, joka kokisi olonsa kotoisaksi urbaanissa ympäristössä. Kun viimeksi lähdin kotoa, itkin 100 kilometrin ajan vuolaasti ihan vain ikävääni. Elämä on samalla ihanasti mallillaan ja samalla todella raskasta, kun sydäntä revitään koko ajan kahtaalle. Toisaalta tänne Ouluun, missä minulla ja Huuhkajalla on yhteinen elämä ja koti, ja toisaalta sinne, missä on kaikki muu mitä olen koskaan pitänyt rakkaana.

Tulipas sekava teksti. Tajunnanvirtaa kyllä kerrassaan. Jospa tähän vielä hieman Korpiklaania.

Loppuun vielä kuva toisesta aarteesta, nimittäin Pentti-karhusta.

Joulu on jo kohta!

Mie olen aina ollu henkeen ja vereen jouluihminen. Pienenä aloin jo elokuussa tuijottelemaan edellisen vuoden jouluohjelmat videolta, kunnes ne kuluivat puhki ja tein äiten hulluksi soittamalla joululevyjä repeatilla lokakuussa. Pipareita piti leipoa viimeistään marraskuussa, ja loppiaisena tihrustin itkua kun kuusi vietiin pois. :D

Joulu on lasten juhla, ja mie olen ite vielä sen verran lapsenmielinen että isällä aina naurattaa kun olen ihan tohkeissani aattona, ja en millään malttaisi odottaa lahjojen aukomista. Tärkeintä on kuitenkin se rauhallinen yhdessäolo, ja rakkaus joka huokuu meidän perheen kesken. Ihanaa, että tänä vuonna mennään Huuhkajan kanssa meille Kittilään jouluksi, jossa on oikeasti hanget korkeat nietokset ja pakkasta. Mukava siemailla punkkua, napostella konvehteja ja katsella telkkaria villasukat jalassa.

Sitten kun meillä on joskus oma koti, niin mulla on hyvin selkeää, millaisen joulun haluan sinne taikoa. Olen kerännyt Pinterestiin inspiraatiokuvia (postaukset kuvat siis Pinterestin uumenista), ja myös nyt ohjeita ihaniin DIY-lahjoihin. Tänä vuonna aion jo tehdä lahjat itse. Vain perheelle ajattelin ostaa lahjat, mutta muita läheisiä on helpompi ja kukkaroystävällisempi muistaa itsetehdyillä lahjoilla.

 Lapset on helppo lahjoa makeisilla, varsinkin jos ne asetellaan näin hauskasti ^^

 Kauniit lasinaluset olisi helppo pätkiä kotona Kittilässä haloista, ja hiotun puun päällä sitten asetella sopivat sapluunat.

Olen halunnut kokeilla itsetehtyjä saippuoita- ja huulirasvoja, ja nehän passaavatkin todella hyvin joululahjoiksi! Kauniisti käärittynä varmasti mieleisiä lahjoja.

Mitä siihen jouluun noin muuten tulee, niin omassa kodissani ei kyllä nähtäisi juurikaan perinteistä punaista ja vihreää kullalla höystettynä. Minun silmääni miellyttävät selkeät kuviot, rustiikkiset pinnat ja yksinkertaiset värit.

 Nämä ovat muuten helppoja tehdä! Muotiksi käy vaikkapa vanha kakkuvuoka.

Jouluruokien suhteen olen melko kaikkiruokainen. Meillä syödään jouluna runsaasti kalaa, mutta rosolli ja keitetyt perunat eivät eksy juhlapöytäämme. Kinkku on oltava (vähintään 13 kiloa jos isältä kysytään) ja suklaata totta kai.

Mikä tekee teidän joulustanne joulun? Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, ja mistä perinteestä pidätte kiinni? Itse jos vastaan niin totean lyhyesti, että rakkaat ihmiset kotonani Kittilässä tekevät minun jouluni, ja tärkeintä on tutut asiat kuten 20 vuotta vanha tossukalenterini (jota raahaan joulukuussa pitkin pitäjää riipuen siitä, missä olen...) ja pidän tiukasti kiinni Lumiukosta ja Samu Sirkasta. :D

Viime aikoina tapahtunutta

Terve!

Minun viime viikko on ollut melkoista hullunmyllyä. Perjantaina tein viimeisin työpäiväni Kemissä, ja siinä tuli tirautettua yks jos toinenkin kyynel kun työkaverit kävivät sanomassa heipat. Siitä sitten pakkasin itseni autoon ja otin suunnaksi Kittilän ja äiten lihapadat :3 Tuli kyllä tarpeeseen, lauantaiaamuna nappasin mukaani haulikon ja suunnistin lähimetsään katsastamaan mahdollisia jänöjusseja ja vesilintuja rannasta, mutta saalis jäi kyllä saamatta. Ei se mitään, aamu-usvan keskeltä kuului toiselta puolen järveä ketun huuto ja joutsenten mekastus. Oli rauha. 

Lauantai meni ihan punaniska-hillbillymeiningeissä :D isän kanssa lähdettiin sitten toiselle järvelle vesilintujahtiin, mutta kauashan nuo jäävät. Olen muutenkin tosi huono vesilinnun pyynnissä, mutta silti sinne pitää aina lähteä. Maalintuja ja jäniksiä on paljon helpompi metsästää. Mutta mikäs siinä oli järven rantaa hiipparoidessani, myös tällä järvellä asusteli joutsenpariskunta kolmen poikasensa kanssa. Ne eivät lähteneet minnekään, vaikka pyssyt paukkuivat vieressä. Ovat vissiin jo tietoisia siitä, että heitä ei saa ampua. :D

Tästä sitten kurvasimme kotiin, ja haimme pikkuisen isomman pyssyn. Tänä syksynä minunki pitää ampua taas hirvikoe, ja piti saada kivääri kohdistettua ja muutoinkin hieman treenattua. En juurikaan ammu kiväärillä, nuo hirvet eivät varsinaisesti ole oikein olleet hollilla kun mie olen ollut mukana. Kävimme ampumassa läheisellä soramontulla, jonka lähistöllä oli vielä pieni syrjäinen metsälampi. Lammen juurella oli lukittu pyörä! Ihan käsittämätöntä, n. 55 km Kittilän keskustassa ihan keskellä ei-mitään jonkun random lammen rannalla pyörä? Isä tuumasikin, että saa nähdä tuleeko vastaan ruumis jossain. Ehkä sinne on tosiaan joku hukuttautunut ja jättänyt pyöränsä rannalle. Kuka tietää. Hyvän sienisaaliin kyllä sain, haapa- ja kangasrouskuja aivan rutosti! Sekä yksi salamatkustaja, tirsk. :3

Melkoista isä-tytär- aikaa siis, koska äite oli koko ajan töissä. Ensi viikonloppuna vien appivanhempani kotiini, tarkoituksena olisi käydä ainakin Taatsin seidalla. Ja tietysti laavustella.

Kotimatka tyssäsi rengasrikkoon, kiitos Simon tietyömaa. Murske oli niin karkeaa ja siitä lähti niin karmea meteli, että huomasin rengasrikon vasta kun pääsin asvaltille. Kyllä huolto-ukot ihmettelivät, kun vein auton kuminvaihtoon uuteen työpaikkaani Delta-Autolle. Esimerkillinen autoliikkeen työntekijä kyllä. :D

Joten aika paljon kaikenlaista tällä viikolla! Huomenna menemme Huuhkajan kanssa hyödyntämään edellisestä työpaikasta läksiäislahjaksi saamani oravannahat viikinkiravintola Haraldiin, leffaliput Tulen Morsian-leffaan sekä keväällä myyntikilpailusta lahjaksi saamani hotellilahjakortin. Ihana irtiotto arjesta kyllä. Ja tulee tosiaankin tarpeeseen. Tänään vietämme tupareitamme Saksa-teemalla, ja niistä juttua varmaan myöhemmin. Elämä on ihanaa, kiireistä arkea mutta silti elämänmakuista ja todellakin elämisen arvoista. Kuitenkin odotan jo innolla tiistaista puolentoista tunnin joogakurssia, tekee niin hyvää toimistotyöläisen selälle ja muutoinkin hektiselle elämälle.

Eläimet kyllä osaavat chillata. Tosin Janis veti palkokasvit nenään, kun menin mokoma vaihtamaan hälle pohjamateriaalin, Toinen kun on elänyt 20 vuotta yhdellä ja samalla pohjamatskulla, niin eipä sitä tietenkään enää passaa mennä vaihtamaan... Ohto puolestaan järjestää meiän elämään vähän jännitystä, yks ilta se oli kiikkunut vessan rullahyllykköön ja eilen taas karannut koko pesuhuoneesta ja linnottautunut sohvan alle perimmäiseen nurkkaan. Mie olen joskus niin väsyny.