Heräävän metsän tuoksu

Olen hiihtänyt taas tänä talvena aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Eli käytännössä joka Kittilän reissulla. Isällä on latuhöylä, ja lähimetsään saa näppärästi vedettyä 5 kilsan metsälenkin, jonka koirakin onnessaan rimputtelee seurana. Tosin nyt kun kevään edettyä on saatu oikein kunnon hankikanto, niin koirasta ei näkynyt kuin vilaus hännänpäästä silloin tällöin.

Nämä kuvat ovat tältä aamulta, ennen kuin ehdin ensimmäiselle jänkälle.

Tämä kuva on taas muutaman viikon takaa kun olin lomalla ja sain hiihtää JOKA PÄIVÄ! Ilme kertoo oleellisen.

Asia, johon kiinnitin tänä aamuna huomiota, oli metsän tuoksu. En tiedä, onko joku teistä kävellyt metsään aamulla kun on hyvin kylmää, hädin tuskin plussan puolella. Mutta se heräävän metsän tuoksu, joka puista nousee on aivan ihana. Tuoksu vie minut elävästi metsänistutusaamuihin, jolloin autolla kurvailtiin milloin minkäkin talvitien varteen hakkuun reunamille, ja hiljalleen auringonpaisteeseen heräilevä metsä lämpeni. Aamuinen muutaman plusasteen viileys vaihtui hiljalleen lähemmäs pariakymmentä astetta. Mutta tuo tuoksu tuli heti mieleeni, kun hiihtelin kevätauringon paisteessa ja yritin ehtiä kotiin ennen kuin aurinko nousisi kovin korkealle lämmittämään hyvin luistavan ladun liian pehmeäksi.

Pääsiäisenä olin tosiaan lomalla, ja ehdin mm.

- leipoa rieskaa
- vetää burleskikeikan pitkästä aikaa
- sain rutkasti tassuterapiaa
- luin
- pilkin
- askartelin riimut

Lähes puhdasrotuinen suomenpystykorva Tellu on kyllä koko perheen lellikki. Siellä se rimputtelee koko ajan irti, ja passauttaa koko porukkaa kun haluaa viiden minuutin välein käydä sisällä ja heti kohta taas ulos. Pitää kovasti mm. banaaneista. Suuttuu ja murisee, jos joku pieraisee. 

Olivia Occulto oli pitkästä aikaa irti, ja tässä olen herätellyt ajatusta uudelleenaktivoitumisesta burleskin saralla. Se on vaan niin kivaa! Miinuksena glitteri, jota on keikan jälkeen KAIKKIALLA. Isän parrassa, Tellun turkissa, u name it. 

Äite tekee maailman parasta rieskaa (luonnollisesti), ja mie osaan kyllä myös reseptin mutta apuvälineet puuttuivat. Pyysin isää askartelemaan minulle oman rieskapelkan, ja tästä tuli yksi suurimpia aarteitani. Kädensija on oikeasti äijin (isoisäni) isän tekemä tuohinen verkonkoho. Koholla on ikää n. 100 vuotta. 

Ostin pari vuotta sitten peräkottimyyjäisistä poronsarven, ja arvelin että lakkauksen takia se sopisi oikeastaan paremmin riimujen askarteluun. Nyt sain viimein aikaiseksi väsätä riimut, ja kolvaamisessa on yllättävän iso homma. Riimut ovat siis elder futharkeja. 

Kalaa ei tullut enempää kuin yksi kiiskin sintti, mutta pilkkimisessä tärkeintä onkin ulkoilma ja tietysti makkaranpaisto. 

Lauantaina läksimme Huuhkajan kanssa pienelle kelkkareissulle. Kotini sijaitsee kahden tunturin (Levi ja Kumputunturi) välissä, ja Kumputunturille on matkaa kelkalla reilu parikymmentä kilometriä. Pakkasimme reppuun makkarat ja kahvit, ja läksimme matkaan. Olen käynyt tuolla viimeksi joskus ihan pienenä tyttönä, ja oli tosi ihanaa pitkästä aikaa käydä noillakin selkosilla. Kesällä olisi toinen homma kiivetä tuonne päälle. Kyllähän tuolla kelpasi makkaraa paistaa. 

Täytynee tehdä oikein oma postaus tuosta rieskan paistamisesta, jahka tässä saan aikaiseksi!