Minun Lappini

Tämän tekstin mie halvanki kirjottaa ihan omalla murthella. Elikkä Peräpohjolan murthella, joka monesti sekotethan tuohon Torniojokilaakson murtheshen. Muttako minun mielestä net panevat sen hoon aivan väärhän paikhan...

Mie halvan vähän teille selventää sitä, miksi mie olen niin sydän karrela täälä ko jouvun taas lähtemhän minun rakhailta kotiselkosilta etelhän. Ei siinä mithän, Oulusa on paremmin keikkoja ja vähän elämää enämpi mutta minun syvän se aina jää kotia Rastinjärven rannoille, kahen tunturin välhin. Sielä missä hilla kukkii ja riekko kujertaa, sielä olen syntyny ja sinne tahon että minun maalliset jäännökset jätethän ku täältä lähen.

1. Lappilainen luonto

Tätä nyt ei varmhan tartte sen kummemmin selitellä. Mie olen aina saanu oikean talven, parhaimmilhan -52 asthen pakkaset, revontulet ja tähet. Mie olen penskanaki kevhällä riemastunu ko olhan päästy pilikille keittämhän nokipannukahvit ja pöösänny kelekalla menemhän. Kesäki on rohki oikea, niitä ystäviä elikkä sääskiä pakkaa olemhan enemmän ko tarpheksi.

Kuva täältä

2. Ruoka

Son poka semmonen homma että hirvenlihalla mieki olen kasvanu reiphaksi akaksi. Muistan ko koulussa oli nauvanlihapullia ja mie en tykänny yhthän ko eivät olhet niinkö kotona. Äiten lihapatojen äärellä mulla on hyvä. Ja paksu olo. Poronliha maistuu rehulta jos multa kysythän, mutta en mie silti sano ei poronkäristykselle.

Kuva täältä

3. Elämänmeno

Siinä missä kaupungissa tuntuu että kaikki hötkyilevät oikhein koko ajan ja koko ajan on kiire jonneki, ei tuolla pohjosessa semmosia ongelmia ole. Minnekä sitä, valmhissa maailmassa. Tietenki asia erikshen on tuo turistihomma, sillon painethan pää punasena töitä muutama kuukausi. Mutta näin niinkö omassa elämässä ei ole kiire. Lappilaishen talhon voipi vielä tulla ilmottamatta kylhän, ja aina on kahvetta ja saattaa ruuvanki saaha. Ainaki meän koti on semmonen majatalo että ei tosikhan. Aamulla ko herräät tukka pystösä niin sielä on keittiössä ukkoja pöyän täys ja net sulle tirskuu ko olet niinkö petolinnun perse. Mutta on net somia kylän ukot, niissä on vielä vanhan kansan välitön avvoimuus joka on mulle niin rakasta lappilaisissa. Meitä sanothan juroiksi mutta emmä met semmosia ole. Vähän hithasti lämpeneviä ehkä, mutta ko meistä saat kaverin niin sillon sulla on kuule asiat hyvin. Yhteisöllisiäki olemma kylissämme, kittiläläisetki on olhet aina sovankyläläisiä ja kolarilaisia vasthan niin kauon ko mie muistan :D Naapuria autethan jos voihaan, ja muualta tulhet koitethan saaha tuntemhan olonsa tervetulheeksi. Napapiirin sankareissa näkkyy tämä aika hyvin, ko siinä net Kolarin pojat tappelee niitä Kittilän runkkareita vasthan.

Kuva täältä

4. Perinteet

Lappilainen kansanusko- ja perinne on semmonen sekotus suomenuskon perinthejä ja saamelaisthen perinthejä. Jokku uskoo, että oikeasthan saamelaisilta olis periytyny iso osa nykysin suomenuskona tunnetun kansanperinthen uskomuksista ja käytännöistä. Mie en sen enempää ota kantaa näihin, sitä itte vain olen pohtinu että todennäkösesti net on sekottunu jossaki vaiheessa itämerensuomalaisten perinthejen kans nämä lappilaiset hommat.

Mie olen kasvanu kunnioittamhan luontoa ja siinä eläviä. Mithän ei saa ilmaseksi, vähinthänki se vaatii jumalattomasti ihmisten hikeä ja työtä että sie saat sieltä mettästä elantos. Taisin olla seittemän ikänen ko ensimmäisen kerran näin hirven irtonaisen pään meän lavossa. Ei se ollu huono juttu, tuumasin vain että jaa, ruokaa on taas luvassa en talvena. Sitte niitä hirviä saatto roikkua rivissä meän lavossa, ku meillä oli mettästysseuran suurimmat tilat. Siinä näki heti että mistä se ruoka tullee ja mitä sen ethen pittää tehä. Nykysin mie itteki mettästän, enimmäkshen lintuja ja jäneksiä, mutta hirven mie halvaisin vielä joskus saaha itteki nurin.

Luonto on lappilaisten elinehto ja monelle semmonen asia, jota ilman ei tule toimhen. Ihan niinkö taloudellisesti ja sitte kans henkisesti. Mie ainaki tartten itte hetkeni tunturin kuphessa, hengittämässä puhasta ilmaa tai sitte jotaki sieniä tai marjoja kerräämässä.

Kuva täältä

5. Koti

Minun niin fyysinen ko henkinenki koti kertakaikkihaan on sielä Pohjosessa. Siellä on mulle rakhat ihmiset, maisemat ja kaikki henkiset voimavarat, joita käyn aina välillä tankkaamassa jotta mie jaksan tätä kauheaa maailmaa. Siellä on turvallista, siellä minhuun ei mikhän paha pääse käsiksi. Kotia ko menen niin ilmotan ovelta että "piika on kotona!" (huom.piika meinaa pohjosessa tyttölasta, ei niinkhän palvelijaa. Isälle mie olen piika varmhan vielä viiskymppisenäki). Äite ja isä tullee vasthan ja kysythän että no mitä se meän piika. Siinä piilee kuulkaa niin valtava rakkaus että ei sitä voi oikhen ees selittää. Ko met emmä monestikhan sano sitä äänhen tai näytä jos joku ihminen on tärkeä, mutta se sitte näkkyy kyllä muuten.

Kotirannan kaks eri näkymää

Toivottavasti tästä oli jolleki Lapin-hullulle lääkettä, tai sitte saatto tietenki vain pahentaa oirheja. Mie alan nyt pakkaamhan kimpsuja ja kampsuja laatikoihin, niin se tämä elämä vie ees sun taas. Mutta on se kuiten rohki hyä että joku pyssyy, niinkö tuo sydämen koti. <3

                                                   NIGHTWISH - LAPLAND I (Erämaajärvi)