Minä pyy pesätön lintu, korvess’ on minun kotini

Tulossa lyhyt mutta minulle tärkeä postaus.

Ensi vuonna Suomi täyttää 100 vuotta. Tulipa mieleeni, että tässähän on hyvä tilaisuus käyttää mummoni vanhaa kansallispukua. Niinpä kaivelin sen makasiinista esiin, ja kiskaisin päälleni.

Virhe! Pukupussista huolimatta olivat hiire päässeet käsiksi pukuun ja jyrsineet reiän sen paitaan. Muutoinkin puku oli aivan hiirenpölyssä ja sain järjettömän allergisen reaktion, kun sen kiskaisin päälleni.

Siispä, vaihtoehdoiksi jäi vanhan puvun pesettäminen pesulassa ja uuden paidan ostaminen. En kuitenkaan halunnut ottaa riskiä, että kaikista toimenpiteistä huolimatta en pystyisi pukua käyttämään ja vaivihkaa kurkistin tori.fi ja huuto.netin tarjonnan. Ja siellähän se oli!

Torniosta sitten löytyi ihan oma puku. Siitä puuttuu vielä rintaneula, mutta muutoin se on kokonainen. Tässä puvussa rouvassäätyyn astunut nainen voi pitää tykkimyssyä, mutta myös päänauha käy. Neidot sitten pitävät päänauhaa. Tykkimyssy pitäisi ensi kesään mennessä löytää jostain jos sitä haluaa joskus sitten pitää.

Pukuni on siis Perä-Pohjolan puku. Jostain syystä virallisesti Kittilä EI lukeudu Perä-Pohjolan alueeseen, ainakaan wikipedian mukaan, mutta tätä pukua siellä on käytetty. Silti Kittilän murre on Perä-Pohjalaista murretta! Että tiedä sitten näistä jaotteluista. '

Hauska fakta: Lapilla ei ole oikeastaan omaa maakuntalaulua, vaan se on yhteinen Pohjois-Pohjanmaan kanssa (Kymmenen virran maa). Epävirallinen Perä-Pohjolan laulu on Kotiseutu Pohjolassa.

Perä-Pohjolan puku on vanhin Lapin kansallispuvuista, vuodelta 1922. Kansallispuvun käyttöohjeesta lyhyesti, löytyy sivulta craftmuseum.fi:

KANSALLISPUKUJEN KÄYTTÖ

Kansallispuku sopii kaikkiin juhlatilaisuuksiin:

• juhlapukuna perhe-, koulu-, kotiseutu- ja perinnejuhlissa, vuotuisjuhlissa kuten jouluna ja juhannuksena sekä erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen juhlavissa tapahtumissa, joissa kansallispuku voi olla myös tarjoilijoiden asuna,
• kirkkotilaisuuksissa, mm. kirkollisissa juhlissa, häissä ja joskus myös hautajaisissa,
• ylioppilasjuhlan pukuna ja vihkipukuna,
• esiintymisasuna mm. kansantanssi- ja pelimanniryhmillä sekä kuoroilla.

Tärkeää on, että kansallispuku on kokonaisuus siihen kuuluvine päähineineen, sukkineen, kenkineen ja koruineen.

KANSALLISPUVUN HANKKIMINEN

Kansallispuku valitaan perinteet huomioon ottaen, ensisijaisesti oman tai suvun kotiseudun tai synnyinseudun mukaan mutta myös muiden perusteiden tai mieltymysten mukaan.

Kansallispukujen kankaat ja tarvikkeet ovat laadukkaita luonnon materiaaleja, tyypiltään, kuosiltaan ja väreiltään asianomaiselle puvulle hyväksytyn mallin mukaisia.

Entisajan kansanpukujen juhla-asuissa käytettiin sekä kotona valmistettuja että ammattilaisten valmistamia ja valmiina ostettuja kotimaisia ja ulkomaisia tarvikkeita ja puvun osia. Tämä perinne jatkuu kansallispuvuissa.

Kansallispuvun voi

• valmistaa kokonaan itse ao. puvulle hyväksytyn mallin mukaan kansanomaisin työtavoin tai ommella valmiina saatavista tarvikkeista esim. kansallispukukursseilla,
• teettää tilaustyönä kansallispukualan koulutusta saaneilla ompelijoilla tai alan liikkeissä
• ostaa valmiina alan liikkeistä,
• vuokrata tilapäiskäyttöön kansallispukuja vuokraavilta järjestöiltä tai liikkeiltä.

Kansallispuvun voi kunnostaa ja täydentää lisäosilla.

Itse tykkään yhdistellä ihan arjessakin perinteisiä osasia pukeutumisesta; lappilaisia koruja tai esimerkiksi lappilaisia kuvioita. Kansallispuvun huiviakin on helppo käyttää myös arkena. Pieni mutta tehokas tapa tuoda esille omia juuriaan ihan nykyaikaisen tyylin joukossa. 

Mikä olisi sinun kansallispukusi?

Lappilaiseen tapaan

Jossain vaiheessa comebackiani Aallotar kysyi, mitä tapoja meillä oikein pohjoisessa on, olisiko mitään kerrottavaa lappilaisesta elämänmenosta täällä blogissa?

Mitään yksittäisiä tapoja on vaikea alkaa erittelemään, koska lappilainen elämä ja mielenlaatu kytkeytyy pieniin juttuihin, eikä niinkään erillisiin perinteisiin. Koitan tässä kuitenkin hieman selventää, mitä voi odottaa kun saavuttaa napapiirin pohjoispuolen.

1. Kiireettömyys

Jos etelän mies tulee Lappiin, hän saa huomata, ettei asioita aleta tekemään "hopussa". Eli kiire saa todellakin jäädä sinne kaupunkiin, sille ei ole sijaa. Lappilainen ei ole vätys eikä tahallaan hidastele, mutta niin kiire ei koskaan ole, etteikö sitä ehtisi vaikkapa kahvikupposta juomaan tuttavan kanssa. Kuulumiset vaihdellaan, kylän kuulumisista keskustellaan ja saatetaan arvuutella tulevan kesän hillasatoa. Metsästyskaudella hirvien kaadot ovat niitä puhutuimpia aiheita. Joten heitä menotöppöset nurkkaan ja hengähdä, pitkien välimatkojen Lappiin ei kannata lähteä kiireessä.

2. Lapin lukko

Yksinkertaisesti; harjanvarsi oven edessä. Ovi voi olla muutoin auki.

Kuva Googlesta.

3. Karmeat perinneruoat

No, koparakeitto nyt on aivan kamalan hajuista. Mausta en uskalla sanoa mitään, kun en ole uskaltautunut maistamaan. Mutta siis, poron koparoita eli sääriluita keitellään padassa, nomnom.

Haju karkoittaa kilometrien päähän. Kuvan tarjosi Google!

Muita ei-niin karmeita (ainakaan minun mielestä) perinneruokia: 

- kuivalihakeitto (aivan herkkua! Ja sen täytyy sitten olla sameaa sen liemen)

- kuivaliha

- hirvenpääsyltty

- kampsut eli punaskakut

- rinkilät (tosi makeat ja rasvaiset), myös mettäkakot

- no tietenki käristys

- rieska

- leipäjuusto

4. Saame vs. lantalaiset

No, tämä vastakkainasettelu on valitettavan totta. Kaikilla on omat intressinsä Lapinmaan suhteen, ja molempien puolien kantoja kyllä ymmärrän. 

5. Vieraanvaraisuus

Niin kauan kuin muistan, on meidän talossa rampannut porukkaa niinkuin majatalossa. Kahvia keitetään aina, ja ruokaakin tarjotaan jos vieras sattuu potun aikaan tulemaan. Yhteisöllisyyttä löytyy vielä, ja naapurien YYA-sopimukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin pienemmissä kylissä. 

6. Vanhojen muistelu

Jotenkin tuntuu, että kenen tahansa tuttavan kanssa sitä puhuu, niin aina muistellaan vanhoja. Vastapuolesta riippuen aina sieltä 30-luvulta 2000-luvulle. Ja sehän on mukavaa, kuulla mietteitä vähän joka aikakaudelta! Edelleen, kiire ei ole hyväksi. Kuuntele juttu loppuun. 

7. No se H

Tästä käyhän iänikkuista vääntöä lappilaisten kesken. Että minnekhän se hoo oikhen kuulus. Ei sitäkhän ihan joka paikhan suita panna. Pellolaiset sen halvaa tunkea jäläkhen, met Kittilässä ja muualla Peräpohjolassa sitte ethen. Että näin. 

8. Luonnon luonnollinen läsnäolo

Joskus tuntuu siltä, että eivätkö lappilaiset pidä minään meidän upeita maisemiamme, revontulia ja muita ihmeellisyyksiä. Mutta siinäpä se, ne eivät ole ihmeellisyyksiä! Ne ovat se luonnollinen elinympäristö, rakkaat kaikille. Mutta ei niistä tartte meteliä pitää. Kyllä ne siellä pysyvät. 

Tässä kuvassa olen huikean saivojärven, Pakasaivon kalliolla. Oli se hieno.

Pitäiskö se taas joku biisi tähän loppuun? No laitanpa sitten vaikka Sombya. Minun pikkuserkku on vokaaleissa, ja hää laulaa saameksi!

TÄSSÄ

EDIT:

Horros muuten huomautti, että kampanisuhan on myös lappilainen vekkuli! Jo vain, ja onhan ne hyviä. Meillä äite ei vain osannu niitä tehä niin hyvin kuin rinkilöitä. Siksipä se varmaan unohtui.

+ tiesittekö, että Lapissa mummo ja vaari ovat usein ämmi ja äiji? Minullakin oli äiji, sana ilmeisesti tulee saamenkielen sanasta Äijih (= ukko).

Kulje kautta Kittilän

Niin siinä kävi, että perjantaina pakkasimme ystävieni kanssa kaks autoa täyteen ja lähdimme huristelemaan kohti minun kotiani. Tarkoituksenamme viettää kerrankin aikaa yhdessä ilman festarointia tai sen kummempaa tapahtumaa. Torniossa kävimme kaupassa, ja Haaparannalla Systembolagetissa ja siitä matka jatkui kohti Kittilää. Keli oli todella kehno, mutta seuraava päivä valkeni aiva huiman ihanassa säässä.

Kaikki kuvat ystäväni kamerasta :3 Laitoin ne tahallani normaalia suuremmaksi, jotta pienet yksityiskohdat näkyisivät paremmin.

Ensin tallustelimme isäukkoni johdatuksella Lapin suurnoidan, Päiviön asuinsijoille. Hänen tiedetään asuneen kotijärveni rannalla, joskin kyseinen paikka on jo pensittynyt ja enää paikallisten tiedossa. Täytyy itse vielä eläissäni siirtää tätä perimätietoa eteenpäin. Päiviöstä voitte lukea lisää TÄÄLTÄ.

”Päiviön kenttä on Rastinjärvellä. Siinä vähän näkyy koan sijoja, kiviä ja muuta”, 
 kertoi Vesman Kalle Samuli Paulaharjulle kesällä 1920.

Historiahetken jälkeen mie seuralaisineni roudasin viitisenkymmentä heinäseivästä parempaan talteen navettaan, ne kun ovat metsässä muhineet jo vuosikausia. Siitä pakkasimme taas koko retkueen autoihin ja pöristelimme Levitunturille, jonka huipun halusimme valloittaa. 

 Satuimme paikalle parahiksi auringonlaskun aikaan (n. klo 14.30) ja saimme aika hyviä kuvia. Tässä vaiheessa suuri osa emännistä oli aika hiljaa, pohjoinen luonto kyllä vetää välillä aika sanattomaksi. Itsekin harvoin tulee kotikontujaan tästä vinkkelistä nähtyä, kun ei niin usein tuolla tunturin päällä tule käytyä.

Levin valloittamisen jälkeen oli aika tankata ruokavarastoa ja melko ruuhkaisen kauppareissun jälkeen pakenimme laavulle keittelemään minttukaakaot. Kuu oli huikean suuri, kaikki parhaat puolensa näytti kyllä Lapinmaa tällä reissulla! Myös revontulet nähtiin, ei kyllä siinä kaikkein parhaassa loistossaan. 

Emäntä itse. Olen muuten ihan susipaska tulien tekijä! Ei ole suutarin lapsella kenkiä. Isä on kyllä nuotiomestari, ja piti tyttösensä ystävineen kyllä lämpimänä kuivilla koivuhaloilla. 

Tuli kertakaikkiaan tarpeeseen. Tänään aloitin uudet työt ja olen kyllä jo nyt todella innoissani uusista haasteista! Joulukin jo ihan nurkan takana :3

Synthwavea ja siilejä

Otsikkokin kertoo jo olennaisen, eli melkoista sillisalaattia on ollut tämä työtön elämä. On ollut ihanaa ihan vaan olla ja löllöttää, mutta on kyllä kiva että alkaa uusi työ ja uudet haasteet ensi maanantaina.

Pari viikkoa olin vanhempieni luona Kittilässä, ja olemme itse asiassa nyt menossa tyttöporukalla sinne viikonlopuksi. Kauimmainen vieraani tulee Tukholmasta asti, joten todella erityinen ja varmasti ihana viikonloppu on tiedossa. Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja laavulla istumista tiedossa!

Ensimmäisenä viikkonani kävin joka päivä metsällä. Saalista ei tullut, sillä normaalisti metsästettävät riekot ovat tänä vuonna olleet rauhoitettuja, ja eipä siellä metsässä muita lintuja pyllistellytkään kuin niitä riekonmokomia... Oikein kivasti ampumaetäisyydellä. No, jos ne kiltisti jätin tänä vuonna rauhaan niin jospa sitä ensi vuonna pääsisi ampumaankin.

Yhtenä päivänä lähdimme isäni kanssa kahden kiertelemään syrjäisempiä seutuja, kairoja, kuten meillä päin sanotaan. Sanalla kaira on viitattu aikoinaan metsäiseen alueeseen kahden joen välillä, mutta nykyään se on yleistynyt viittaamaan yleisesti syrjäisiin, asumattomiin metsä- ja erämaihin.

Tämän kuvan nappasin läheltä kotoani, parhailta hillamailta. Kesällä jänkä on keltaisenaan hillaa, nyt siellä mekasti suuri joutsenten parvi matkalla etelään. Nyt tuokin jänkä on jo lumen peitossa.

Satuimme ajamaan poroerotuksen ohi matkallamme eräälle kämpälle. Olen joskus pikkulapsena ollut mukana erotuksessa, mutta mitäpä sitä siellä roikkumaan jos ei omia poroja ole. Haaveilen edelleen, että voisimme ottaa meille kotiin pari syömäporoa, jotka olisivat ympäri vuoden talomme lähistöllä. Ehkä tämä joskus toteutuu.

 Vanhan hakkuun vieressä metsän kätköissä oli tällainen aarre. Kaunis sellaisenaan, kun ranka on vielä tallella. Ahmat ja ketut olivat raahanneet luita kauemmaksikin, mutta suurin osa luurangosta oli edelleen samassa paikassa, johon eläin oli kuollut. Naarashirvi siis kyseessä.

Yksi parhaita juttuja, mitä meiltä Kittilästä löytyy on tietenkin nyt Ohto. Hää siellä tykkää majailla, vaikka melkoiseksi villipedoksi onkin taantunut kun asustelee isossa pesuhuoneessa yksin :D Aina kun menen kotona käymään onkin tiedossa heti kynsienleikkuuta, kylpyä ja sylittelyä joita siiliherra sietää ja vähän ajan päästä taas tottuukin.

Huuhkaja on nyt todella hurahtanut sythwaveen, vielä tarkemmin dark synthwaveen. Kävimme viime viikonloppuna pikareissun Helsingissä Perturbatorin keikalla, josta tosin oli pakko lähteä hieman aiemmin pois aivan järjettömän väenpaljouden takia. Ymmärrän kyllä, että tiivis tunnelma kuuluu tuollaisten keikkojen luonteeseen, mutta ei siinä ole enää mitään kivaa että kukaan ei mahdu oikeasti tanssimaan ihmispaljouden takia. Keikasta ei voinut ollenkaan nauttia, kun koko ajan joku kulki edestä ja takaa. Bändit olivat silti hyviä, ja mukaan tarttui vinyyliä ja paitaa. Merchitiskillekin jonotimme sen 45 minuuttia, ihan järjetöntä ! :D

Olimme tätini luona Kalliossa yötä, ja värkkäsin itselleni Huuhkajan visioiden mukaisesti tuollaisen kasarimeikin. Myös asuni oli Huuhkajan stailaama, ja vielä varsin onnistuneesti! Kokonaisuus oli varsin cyberpunk-henkinen.

Joulu tulla jolkottaa, ja olen jo ihan tohkeissani! Lahjat on hankittuna ja pitäisi enää malttaa odottaa...siinä vasta temppu.

Niin tiedän karhun synnyn

Pikainen hei tähän väliin!

Aika paljon olen nyt viihtynyt Kittilässä, ja onkin teille muutama todella nätti kuva hihassa. Halusin kuitenkin jakaa ensin pari kuvaa, jotka napsimme Narikka Photographyn Akin kanssa.

Tunnetaan ihan muista kuin näistä kuvausjutuista, mutta kun Aki nyt sattui olemaan Oulun korkeuksilla niin päästiin viimein kuvaamaan yhdessä. Onneksi visuaaliset mieltymykset ja mielenkiinnon kohteet ovat hyvin samanlaisia, ja meikäläinen raahasi kaikki cooleimmat lörttövaatteet ja raadot mukanani läheiseen pusikkoon.

Kaikki kuvat ja niiden oikeudet kuuluvat luonnollisesti Narikka Photographylle. Lisää huikeita otoksia täältä.

A mist is forming

Tähän kuvaan eksyi mukaan hirvenkallo Mooses, sekä poron- ja karhunluista väsättyjä kaulakoruja. Ne ovat kyllä oikeasti Huuhkajan... Onneksi koruvarastomme ovat yhteiset!

Sign of the bear

Kuvassa jo teillekin tutuksi tullut Pentti-karhu. 

Seuraava postaus onkin sitten aika Kittiläpainotteinen. Nyt yritän virittää itseni esseemoodiin, se voikin osoittautua melko vaativaksi tehtäväksi. 

Missä on Ohto synnytetty, mesikämmen käännytetty?
Luona kuun, tykönä päivän, Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettuna
Kultaisessa kätkyessä, vitjoilla hopeisilla