Mitään yksittäisiä tapoja on vaikea alkaa erittelemään, koska lappilainen elämä ja mielenlaatu kytkeytyy pieniin juttuihin, eikä niinkään erillisiin perinteisiin. Koitan tässä kuitenkin hieman selventää, mitä voi odottaa kun saavuttaa napapiirin pohjoispuolen.
1. Kiireettömyys
Jos etelän mies tulee Lappiin, hän saa huomata, ettei asioita aleta tekemään "hopussa". Eli kiire saa todellakin jäädä sinne kaupunkiin, sille ei ole sijaa. Lappilainen ei ole vätys eikä tahallaan hidastele, mutta niin kiire ei koskaan ole, etteikö sitä ehtisi vaikkapa kahvikupposta juomaan tuttavan kanssa. Kuulumiset vaihdellaan, kylän kuulumisista keskustellaan ja saatetaan arvuutella tulevan kesän hillasatoa. Metsästyskaudella hirvien kaadot ovat niitä puhutuimpia aiheita. Joten heitä menotöppöset nurkkaan ja hengähdä, pitkien välimatkojen Lappiin ei kannata lähteä kiireessä.
2. Lapin lukko
Yksinkertaisesti; harjanvarsi oven edessä. Ovi voi olla muutoin auki.
Kuva Googlesta.
3. Karmeat perinneruoat
No, koparakeitto nyt on aivan kamalan hajuista. Mausta en uskalla sanoa mitään, kun en ole uskaltautunut maistamaan. Mutta siis, poron koparoita eli sääriluita keitellään padassa, nomnom.
Haju karkoittaa kilometrien päähän. Kuvan tarjosi Google!
Muita ei-niin karmeita (ainakaan minun mielestä) perinneruokia:
- kuivalihakeitto (aivan herkkua! Ja sen täytyy sitten olla sameaa sen liemen)
- kuivaliha
- hirvenpääsyltty
- kampsut eli punaskakut
- rinkilät (tosi makeat ja rasvaiset), myös mettäkakot
- no tietenki käristys
- rieska
- leipäjuusto
4. Saame vs. lantalaiset
No, tämä vastakkainasettelu on valitettavan totta. Kaikilla on omat intressinsä Lapinmaan suhteen, ja molempien puolien kantoja kyllä ymmärrän.
5. Vieraanvaraisuus
Niin kauan kuin muistan, on meidän talossa rampannut porukkaa niinkuin majatalossa. Kahvia keitetään aina, ja ruokaakin tarjotaan jos vieras sattuu potun aikaan tulemaan. Yhteisöllisyyttä löytyy vielä, ja naapurien YYA-sopimukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin pienemmissä kylissä.
6. Vanhojen muistelu
Jotenkin tuntuu, että kenen tahansa tuttavan kanssa sitä puhuu, niin aina muistellaan vanhoja. Vastapuolesta riippuen aina sieltä 30-luvulta 2000-luvulle. Ja sehän on mukavaa, kuulla mietteitä vähän joka aikakaudelta! Edelleen, kiire ei ole hyväksi. Kuuntele juttu loppuun.
7. No se H
Tästä käyhän iänikkuista vääntöä lappilaisten kesken. Että minnekhän se hoo oikhen kuulus. Ei sitäkhän ihan joka paikhan suita panna. Pellolaiset sen halvaa tunkea jäläkhen, met Kittilässä ja muualla Peräpohjolassa sitte ethen. Että näin.
8. Luonnon luonnollinen läsnäolo
Joskus tuntuu siltä, että eivätkö lappilaiset pidä minään meidän upeita maisemiamme, revontulia ja muita ihmeellisyyksiä. Mutta siinäpä se, ne eivät ole ihmeellisyyksiä! Ne ovat se luonnollinen elinympäristö, rakkaat kaikille. Mutta ei niistä tartte meteliä pitää. Kyllä ne siellä pysyvät.
Pitäiskö se taas joku biisi tähän loppuun? No laitanpa sitten vaikka Sombya. Minun pikkuserkku on vokaaleissa, ja hää laulaa saameksi!
TÄSSÄ
EDIT:
Horros muuten huomautti, että kampanisuhan on myös lappilainen vekkuli! Jo vain, ja onhan ne hyviä. Meillä äite ei vain osannu niitä tehä niin hyvin kuin rinkilöitä. Siksipä se varmaan unohtui.
+ tiesittekö, että Lapissa mummo ja vaari ovat usein ämmi ja äiji? Minullakin oli äiji, sana ilmeisesti tulee saamenkielen sanasta Äijih (= ukko).
Onko muuten kampanisu myöskin Lapista? Siinä on ehkä sellainen leivonnainen, jota en ole oikein koskaan tajunnut, mutta ehkä siihen pitää nuoresta asti tottua...
ReplyDeleteMiten se Pellon h sitten menee? Koitin tutkia asiaa, mutta samalta se näin eteläläisen silmään näyttää ja kuulostaa. :D
This comment has been removed by the author.
DeletePiti selventää ajatuksia. :D Kittilässä on ehkä hieman lyhyempi tapa sanoa asiat, meillä sanottais esim. saunHan. Pellossa: saunhaan. Kummallista on! Ja kampanisu ON lappilainen, meillä äite ei osannu oikhen niitä leipoa niin tuli sitten rinkilä vain mieleen. :D
DeleteKoparakeitto...eh en kyllä minäkään kitusiini tuota litkisi :D Miulla tuli tästä postauksesta semmoinen tunne etteivät maaseudun tavat sitten niin paljoa eroa etelässä ja pohjoisessa kuin aattelin. Lukitsemattomat ovet, vanhojen muistelu, kylänmiehet ym. yhteisötoiminta. Luonto siinä kaikkialla vaikka täällä aika paljon alavampaa ja vehmaampaa onkin. Ainoat revontulet ikänä oon nähnyt Kotkassa. Ne kyllä veti hiljaiseksi kun ei oo ihan jokapäiväinen näky siellä. Yksi asia mitä oon miettinyt myös kovasti on miten saamen perinnekulttuuri vaikuttaa muiden kuin saamelaisten pohjoisessa asuvien tapoihin ja perinteisiin. Ilmeisesti tässä puhutaan siitä lappilaisesta kansanperinteestä nyt.
ReplyDeleteKyllä varmaan se yhteisöllisyys on ihan samanlaista oltiin sitten etelässä tai pohjoisessa. :)
DeleteMinun käsityksen mukaan nimenomaan tuo poronhoito on vaikuttanut myös Lappiin muuttaneiden suomalaisten kansanperinteeseen. No ihan loogista, kun se elinkeino on aika erilainen kuin perinteinen karjankasvatus. Tänne tulleet suomalaiset omaksuivat osa tuon poronhoidon, vaikka eivät välttämättä samalla tavalla vaeltaneetkaan porotokan perässä kuin saamelaiset. Mutta tuo poronhoidon vaikutus näkyy esimerkiksi sitten juurikin ruoissa, vuodenaikojen merkityksessä ja kädentaitoperinteessä. Mutta on täällä tunnettu raudan syntysanatkin, jos on tarvinnu raudan vihoja vastaan niitä lukea. Tämä on sitten selkeä suomalainen perimä.
Sitten taas esimerkiksi hiisiä Lapinmaalta ei taida juuri löytyä? Täällä on nämä seidat sitten. Myös tuntureilla on ollut se oma haltia, jota on osattu varoa.
Kaikkea olennaista ja jännittävää löytyy noista Samuli Paulaharjun kirjoista. Jos Lapin kansanperinne ja mytologia kiinnostaa, niin ne kyllä kannattaa lukea :)
Kiitti vinkistä, huomenna oon sopivasti menossa kirjastoon :)
Delete