Sun koskiesi kuohua ja honkiesi huminaa

Hyvää itsenäisyyspäivää lukijat!

Itsenäisyyspäivä on ihana ja melkoisen huikea juttu, mikä ei ole edelleenkään itsestäänselvyys kaikissa valtioissa. Silti joskus tunnuttaa, että nykyisin ei ole enää oikein hyväksyttävää olla ylpeä omista juuristaan tai olla isänmaallinen tai rakastaa omaa kotimaataan. Kerronpa, mitä mie tästä kaikesta ajattelen.

Koitelinkoski

Nämä edellä mainitut asiat ovat saaneet kymmenessä vuodessa ihan uskomattoman huonon kaiun. Vähän samaan tapaan, kuin Saksa aikoinaan. Saksalaiset eivät vuosikymmeniin uskaltaneen osoittaa minkäänlaista isänmaallisuutta syystä jonka kaikki varmasti arvaatte. Vasta 2000-luvulla jalkapallon MM-kisoissa saksalaiset uskalsivat avoimesti tunnustaa omaa maataan ilman, että siitä enää kukaan olisi nostellut kulmakarvojaan.

Mutta eihän siinä mitään väärää ole, että on isänmaallinen. Olla isänmaallinen ja olla muukalaisvihainen ovat kaksi eri asiaa. On eri asia haluta kotimaansa ja sen kansalaisten parasta, kuin vihata kaikkia muita. On eri asia olla ylpeä omista juuristaan ja vaalia omaa kulttuuriperimäänsä, kuin jyrätä kaikki muut kulttuurit sen alle.

Talvinen näkymä kotitaloni takapihalta

Minun Suomeni ja suomalaisuuteni on:

- Oma kaunis luonto, joka on puhdas ja jota kaikilla suomalaisilla on oikeus käyttää kestävällä ja luontoa kunnioittavalla tavalla

-Oma kulttuuri, jota haluamme vaalia ja josta mielellämme kerromme jälkipolville, jotta se säilyisi edelleenkin

-Tietoisuus omista juurista, keitä me olemme ja mistä me olemme tulleet

- Veteraanien perintö, ylpeys ja kiitollisuus siitä, mitä he aikoinaan ovat meille antaneet

- Edelliseen liittyen, minulla on ollut mahdollisuus kasvaa ja elää turvallisessa ja vapaassa maassa. Siitä olen edelleen kiitollinen

-No se ruoka...

-Suomalaiset ja meidän hassut tavat. Suomalainen jonottaa. Suomalainen istuu itsenäisyyspäivänä tuntitolkulla telkkarin edessä ja katsoo muiden biletystä. Suomalainen ei välttämättä sano, että välittää mutta teoillaan osoittaa sen monin verroin.

Jossain Kittilän pohjoisosan kairassa

Kieltämättä nykypolitiikan suunta ei ennusta Suomelle kovin ruusuista tulevaisuutta, mutta tästä syystä aion jatkossakin äänestää oppositiopuolueita, niitä pienimpiäkin!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille tämän kappaleen myötä.

Minä pyy pesätön lintu, korvess’ on minun kotini

Tulossa lyhyt mutta minulle tärkeä postaus.

Ensi vuonna Suomi täyttää 100 vuotta. Tulipa mieleeni, että tässähän on hyvä tilaisuus käyttää mummoni vanhaa kansallispukua. Niinpä kaivelin sen makasiinista esiin, ja kiskaisin päälleni.

Virhe! Pukupussista huolimatta olivat hiire päässeet käsiksi pukuun ja jyrsineet reiän sen paitaan. Muutoinkin puku oli aivan hiirenpölyssä ja sain järjettömän allergisen reaktion, kun sen kiskaisin päälleni.

Siispä, vaihtoehdoiksi jäi vanhan puvun pesettäminen pesulassa ja uuden paidan ostaminen. En kuitenkaan halunnut ottaa riskiä, että kaikista toimenpiteistä huolimatta en pystyisi pukua käyttämään ja vaivihkaa kurkistin tori.fi ja huuto.netin tarjonnan. Ja siellähän se oli!

Torniosta sitten löytyi ihan oma puku. Siitä puuttuu vielä rintaneula, mutta muutoin se on kokonainen. Tässä puvussa rouvassäätyyn astunut nainen voi pitää tykkimyssyä, mutta myös päänauha käy. Neidot sitten pitävät päänauhaa. Tykkimyssy pitäisi ensi kesään mennessä löytää jostain jos sitä haluaa joskus sitten pitää.

Pukuni on siis Perä-Pohjolan puku. Jostain syystä virallisesti Kittilä EI lukeudu Perä-Pohjolan alueeseen, ainakaan wikipedian mukaan, mutta tätä pukua siellä on käytetty. Silti Kittilän murre on Perä-Pohjalaista murretta! Että tiedä sitten näistä jaotteluista. '

Hauska fakta: Lapilla ei ole oikeastaan omaa maakuntalaulua, vaan se on yhteinen Pohjois-Pohjanmaan kanssa (Kymmenen virran maa). Epävirallinen Perä-Pohjolan laulu on Kotiseutu Pohjolassa.

Perä-Pohjolan puku on vanhin Lapin kansallispuvuista, vuodelta 1922. Kansallispuvun käyttöohjeesta lyhyesti, löytyy sivulta craftmuseum.fi:

KANSALLISPUKUJEN KÄYTTÖ

Kansallispuku sopii kaikkiin juhlatilaisuuksiin:

• juhlapukuna perhe-, koulu-, kotiseutu- ja perinnejuhlissa, vuotuisjuhlissa kuten jouluna ja juhannuksena sekä erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen juhlavissa tapahtumissa, joissa kansallispuku voi olla myös tarjoilijoiden asuna,
• kirkkotilaisuuksissa, mm. kirkollisissa juhlissa, häissä ja joskus myös hautajaisissa,
• ylioppilasjuhlan pukuna ja vihkipukuna,
• esiintymisasuna mm. kansantanssi- ja pelimanniryhmillä sekä kuoroilla.

Tärkeää on, että kansallispuku on kokonaisuus siihen kuuluvine päähineineen, sukkineen, kenkineen ja koruineen.

KANSALLISPUVUN HANKKIMINEN

Kansallispuku valitaan perinteet huomioon ottaen, ensisijaisesti oman tai suvun kotiseudun tai synnyinseudun mukaan mutta myös muiden perusteiden tai mieltymysten mukaan.

Kansallispukujen kankaat ja tarvikkeet ovat laadukkaita luonnon materiaaleja, tyypiltään, kuosiltaan ja väreiltään asianomaiselle puvulle hyväksytyn mallin mukaisia.

Entisajan kansanpukujen juhla-asuissa käytettiin sekä kotona valmistettuja että ammattilaisten valmistamia ja valmiina ostettuja kotimaisia ja ulkomaisia tarvikkeita ja puvun osia. Tämä perinne jatkuu kansallispuvuissa.

Kansallispuvun voi

• valmistaa kokonaan itse ao. puvulle hyväksytyn mallin mukaan kansanomaisin työtavoin tai ommella valmiina saatavista tarvikkeista esim. kansallispukukursseilla,
• teettää tilaustyönä kansallispukualan koulutusta saaneilla ompelijoilla tai alan liikkeissä
• ostaa valmiina alan liikkeistä,
• vuokrata tilapäiskäyttöön kansallispukuja vuokraavilta järjestöiltä tai liikkeiltä.

Kansallispuvun voi kunnostaa ja täydentää lisäosilla.

Itse tykkään yhdistellä ihan arjessakin perinteisiä osasia pukeutumisesta; lappilaisia koruja tai esimerkiksi lappilaisia kuvioita. Kansallispuvun huiviakin on helppo käyttää myös arkena. Pieni mutta tehokas tapa tuoda esille omia juuriaan ihan nykyaikaisen tyylin joukossa. 

Mikä olisi sinun kansallispukusi?

Lappilaiseen tapaan

Jossain vaiheessa comebackiani Aallotar kysyi, mitä tapoja meillä oikein pohjoisessa on, olisiko mitään kerrottavaa lappilaisesta elämänmenosta täällä blogissa?

Mitään yksittäisiä tapoja on vaikea alkaa erittelemään, koska lappilainen elämä ja mielenlaatu kytkeytyy pieniin juttuihin, eikä niinkään erillisiin perinteisiin. Koitan tässä kuitenkin hieman selventää, mitä voi odottaa kun saavuttaa napapiirin pohjoispuolen.

1. Kiireettömyys

Jos etelän mies tulee Lappiin, hän saa huomata, ettei asioita aleta tekemään "hopussa". Eli kiire saa todellakin jäädä sinne kaupunkiin, sille ei ole sijaa. Lappilainen ei ole vätys eikä tahallaan hidastele, mutta niin kiire ei koskaan ole, etteikö sitä ehtisi vaikkapa kahvikupposta juomaan tuttavan kanssa. Kuulumiset vaihdellaan, kylän kuulumisista keskustellaan ja saatetaan arvuutella tulevan kesän hillasatoa. Metsästyskaudella hirvien kaadot ovat niitä puhutuimpia aiheita. Joten heitä menotöppöset nurkkaan ja hengähdä, pitkien välimatkojen Lappiin ei kannata lähteä kiireessä.

2. Lapin lukko

Yksinkertaisesti; harjanvarsi oven edessä. Ovi voi olla muutoin auki.

Kuva Googlesta.

3. Karmeat perinneruoat

No, koparakeitto nyt on aivan kamalan hajuista. Mausta en uskalla sanoa mitään, kun en ole uskaltautunut maistamaan. Mutta siis, poron koparoita eli sääriluita keitellään padassa, nomnom.

Haju karkoittaa kilometrien päähän. Kuvan tarjosi Google!

Muita ei-niin karmeita (ainakaan minun mielestä) perinneruokia: 

- kuivalihakeitto (aivan herkkua! Ja sen täytyy sitten olla sameaa sen liemen)

- kuivaliha

- hirvenpääsyltty

- kampsut eli punaskakut

- rinkilät (tosi makeat ja rasvaiset), myös mettäkakot

- no tietenki käristys

- rieska

- leipäjuusto

4. Saame vs. lantalaiset

No, tämä vastakkainasettelu on valitettavan totta. Kaikilla on omat intressinsä Lapinmaan suhteen, ja molempien puolien kantoja kyllä ymmärrän. 

5. Vieraanvaraisuus

Niin kauan kuin muistan, on meidän talossa rampannut porukkaa niinkuin majatalossa. Kahvia keitetään aina, ja ruokaakin tarjotaan jos vieras sattuu potun aikaan tulemaan. Yhteisöllisyyttä löytyy vielä, ja naapurien YYA-sopimukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin pienemmissä kylissä. 

6. Vanhojen muistelu

Jotenkin tuntuu, että kenen tahansa tuttavan kanssa sitä puhuu, niin aina muistellaan vanhoja. Vastapuolesta riippuen aina sieltä 30-luvulta 2000-luvulle. Ja sehän on mukavaa, kuulla mietteitä vähän joka aikakaudelta! Edelleen, kiire ei ole hyväksi. Kuuntele juttu loppuun. 

7. No se H

Tästä käyhän iänikkuista vääntöä lappilaisten kesken. Että minnekhän se hoo oikhen kuulus. Ei sitäkhän ihan joka paikhan suita panna. Pellolaiset sen halvaa tunkea jäläkhen, met Kittilässä ja muualla Peräpohjolassa sitte ethen. Että näin. 

8. Luonnon luonnollinen läsnäolo

Joskus tuntuu siltä, että eivätkö lappilaiset pidä minään meidän upeita maisemiamme, revontulia ja muita ihmeellisyyksiä. Mutta siinäpä se, ne eivät ole ihmeellisyyksiä! Ne ovat se luonnollinen elinympäristö, rakkaat kaikille. Mutta ei niistä tartte meteliä pitää. Kyllä ne siellä pysyvät. 

Tässä kuvassa olen huikean saivojärven, Pakasaivon kalliolla. Oli se hieno.

Pitäiskö se taas joku biisi tähän loppuun? No laitanpa sitten vaikka Sombya. Minun pikkuserkku on vokaaleissa, ja hää laulaa saameksi!

TÄSSÄ

EDIT:

Horros muuten huomautti, että kampanisuhan on myös lappilainen vekkuli! Jo vain, ja onhan ne hyviä. Meillä äite ei vain osannu niitä tehä niin hyvin kuin rinkilöitä. Siksipä se varmaan unohtui.

+ tiesittekö, että Lapissa mummo ja vaari ovat usein ämmi ja äiji? Minullakin oli äiji, sana ilmeisesti tulee saamenkielen sanasta Äijih (= ukko).

Kulje kautta Kittilän

Niin siinä kävi, että perjantaina pakkasimme ystävieni kanssa kaks autoa täyteen ja lähdimme huristelemaan kohti minun kotiani. Tarkoituksenamme viettää kerrankin aikaa yhdessä ilman festarointia tai sen kummempaa tapahtumaa. Torniossa kävimme kaupassa, ja Haaparannalla Systembolagetissa ja siitä matka jatkui kohti Kittilää. Keli oli todella kehno, mutta seuraava päivä valkeni aiva huiman ihanassa säässä.

Kaikki kuvat ystäväni kamerasta :3 Laitoin ne tahallani normaalia suuremmaksi, jotta pienet yksityiskohdat näkyisivät paremmin.

Ensin tallustelimme isäukkoni johdatuksella Lapin suurnoidan, Päiviön asuinsijoille. Hänen tiedetään asuneen kotijärveni rannalla, joskin kyseinen paikka on jo pensittynyt ja enää paikallisten tiedossa. Täytyy itse vielä eläissäni siirtää tätä perimätietoa eteenpäin. Päiviöstä voitte lukea lisää TÄÄLTÄ.

”Päiviön kenttä on Rastinjärvellä. Siinä vähän näkyy koan sijoja, kiviä ja muuta”, 
 kertoi Vesman Kalle Samuli Paulaharjulle kesällä 1920.

Historiahetken jälkeen mie seuralaisineni roudasin viitisenkymmentä heinäseivästä parempaan talteen navettaan, ne kun ovat metsässä muhineet jo vuosikausia. Siitä pakkasimme taas koko retkueen autoihin ja pöristelimme Levitunturille, jonka huipun halusimme valloittaa. 

 Satuimme paikalle parahiksi auringonlaskun aikaan (n. klo 14.30) ja saimme aika hyviä kuvia. Tässä vaiheessa suuri osa emännistä oli aika hiljaa, pohjoinen luonto kyllä vetää välillä aika sanattomaksi. Itsekin harvoin tulee kotikontujaan tästä vinkkelistä nähtyä, kun ei niin usein tuolla tunturin päällä tule käytyä.

Levin valloittamisen jälkeen oli aika tankata ruokavarastoa ja melko ruuhkaisen kauppareissun jälkeen pakenimme laavulle keittelemään minttukaakaot. Kuu oli huikean suuri, kaikki parhaat puolensa näytti kyllä Lapinmaa tällä reissulla! Myös revontulet nähtiin, ei kyllä siinä kaikkein parhaassa loistossaan. 

Emäntä itse. Olen muuten ihan susipaska tulien tekijä! Ei ole suutarin lapsella kenkiä. Isä on kyllä nuotiomestari, ja piti tyttösensä ystävineen kyllä lämpimänä kuivilla koivuhaloilla. 

Tuli kertakaikkiaan tarpeeseen. Tänään aloitin uudet työt ja olen kyllä jo nyt todella innoissani uusista haasteista! Joulukin jo ihan nurkan takana :3

Synthwavea ja siilejä

Otsikkokin kertoo jo olennaisen, eli melkoista sillisalaattia on ollut tämä työtön elämä. On ollut ihanaa ihan vaan olla ja löllöttää, mutta on kyllä kiva että alkaa uusi työ ja uudet haasteet ensi maanantaina.

Pari viikkoa olin vanhempieni luona Kittilässä, ja olemme itse asiassa nyt menossa tyttöporukalla sinne viikonlopuksi. Kauimmainen vieraani tulee Tukholmasta asti, joten todella erityinen ja varmasti ihana viikonloppu on tiedossa. Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja laavulla istumista tiedossa!

Ensimmäisenä viikkonani kävin joka päivä metsällä. Saalista ei tullut, sillä normaalisti metsästettävät riekot ovat tänä vuonna olleet rauhoitettuja, ja eipä siellä metsässä muita lintuja pyllistellytkään kuin niitä riekonmokomia... Oikein kivasti ampumaetäisyydellä. No, jos ne kiltisti jätin tänä vuonna rauhaan niin jospa sitä ensi vuonna pääsisi ampumaankin.

Yhtenä päivänä lähdimme isäni kanssa kahden kiertelemään syrjäisempiä seutuja, kairoja, kuten meillä päin sanotaan. Sanalla kaira on viitattu aikoinaan metsäiseen alueeseen kahden joen välillä, mutta nykyään se on yleistynyt viittaamaan yleisesti syrjäisiin, asumattomiin metsä- ja erämaihin.

Tämän kuvan nappasin läheltä kotoani, parhailta hillamailta. Kesällä jänkä on keltaisenaan hillaa, nyt siellä mekasti suuri joutsenten parvi matkalla etelään. Nyt tuokin jänkä on jo lumen peitossa.

Satuimme ajamaan poroerotuksen ohi matkallamme eräälle kämpälle. Olen joskus pikkulapsena ollut mukana erotuksessa, mutta mitäpä sitä siellä roikkumaan jos ei omia poroja ole. Haaveilen edelleen, että voisimme ottaa meille kotiin pari syömäporoa, jotka olisivat ympäri vuoden talomme lähistöllä. Ehkä tämä joskus toteutuu.

 Vanhan hakkuun vieressä metsän kätköissä oli tällainen aarre. Kaunis sellaisenaan, kun ranka on vielä tallella. Ahmat ja ketut olivat raahanneet luita kauemmaksikin, mutta suurin osa luurangosta oli edelleen samassa paikassa, johon eläin oli kuollut. Naarashirvi siis kyseessä.

Yksi parhaita juttuja, mitä meiltä Kittilästä löytyy on tietenkin nyt Ohto. Hää siellä tykkää majailla, vaikka melkoiseksi villipedoksi onkin taantunut kun asustelee isossa pesuhuoneessa yksin :D Aina kun menen kotona käymään onkin tiedossa heti kynsienleikkuuta, kylpyä ja sylittelyä joita siiliherra sietää ja vähän ajan päästä taas tottuukin.

Huuhkaja on nyt todella hurahtanut sythwaveen, vielä tarkemmin dark synthwaveen. Kävimme viime viikonloppuna pikareissun Helsingissä Perturbatorin keikalla, josta tosin oli pakko lähteä hieman aiemmin pois aivan järjettömän väenpaljouden takia. Ymmärrän kyllä, että tiivis tunnelma kuuluu tuollaisten keikkojen luonteeseen, mutta ei siinä ole enää mitään kivaa että kukaan ei mahdu oikeasti tanssimaan ihmispaljouden takia. Keikasta ei voinut ollenkaan nauttia, kun koko ajan joku kulki edestä ja takaa. Bändit olivat silti hyviä, ja mukaan tarttui vinyyliä ja paitaa. Merchitiskillekin jonotimme sen 45 minuuttia, ihan järjetöntä ! :D

Olimme tätini luona Kalliossa yötä, ja värkkäsin itselleni Huuhkajan visioiden mukaisesti tuollaisen kasarimeikin. Myös asuni oli Huuhkajan stailaama, ja vielä varsin onnistuneesti! Kokonaisuus oli varsin cyberpunk-henkinen.

Joulu tulla jolkottaa, ja olen jo ihan tohkeissani! Lahjat on hankittuna ja pitäisi enää malttaa odottaa...siinä vasta temppu.

Niin tiedän karhun synnyn

Pikainen hei tähän väliin!

Aika paljon olen nyt viihtynyt Kittilässä, ja onkin teille muutama todella nätti kuva hihassa. Halusin kuitenkin jakaa ensin pari kuvaa, jotka napsimme Narikka Photographyn Akin kanssa.

Tunnetaan ihan muista kuin näistä kuvausjutuista, mutta kun Aki nyt sattui olemaan Oulun korkeuksilla niin päästiin viimein kuvaamaan yhdessä. Onneksi visuaaliset mieltymykset ja mielenkiinnon kohteet ovat hyvin samanlaisia, ja meikäläinen raahasi kaikki cooleimmat lörttövaatteet ja raadot mukanani läheiseen pusikkoon.

Kaikki kuvat ja niiden oikeudet kuuluvat luonnollisesti Narikka Photographylle. Lisää huikeita otoksia täältä.

A mist is forming

Tähän kuvaan eksyi mukaan hirvenkallo Mooses, sekä poron- ja karhunluista väsättyjä kaulakoruja. Ne ovat kyllä oikeasti Huuhkajan... Onneksi koruvarastomme ovat yhteiset!

Sign of the bear

Kuvassa jo teillekin tutuksi tullut Pentti-karhu. 

Seuraava postaus onkin sitten aika Kittiläpainotteinen. Nyt yritän virittää itseni esseemoodiin, se voikin osoittautua melko vaativaksi tehtäväksi. 

Missä on Ohto synnytetty, mesikämmen käännytetty?
Luona kuun, tykönä päivän, Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettuna
Kultaisessa kätkyessä, vitjoilla hopeisilla

Olipa kerran

Vaihtoehtointiaani, jolle sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista!

Olen ehtinyt olla Delta-Autossa töissä 1,5 kuukautta ja taas vaihtuu työpaikka. Aloitan 14.11. Kelalla toimeentulotuen puolella täysin uusissa mutta viimeinkin oman alan tehtävissä. Olen suoraan sanottuna ihan laittoman innoissani, viimeinkin kunnollinen duuni kunnon palkalla johon mulla on koulutus. Tunnen itseni lottovoittajaksi :3 Asiat alkavat sujua siis viimeinkin loppukesän vastustelujen jälkeen. 

Huuhkaja on viikot poissa kotoa koulutuksensa takia, ja mie olen viime aikoina linnottautunut neljän seinän sisälle uskaltamatta poistua pimeän aikaan kotoa. Syy? Nämä helvetin klovnit. -_-' Mie siis ihan tosissani pelkään, ja kun piti lähteä töihin aamulla ensimmäisenä mietin vain että ei jumalauta mun pitää poistua kotoa tuonne pimeään jossa niitä voi olla. Että aika hankalaa alkoi olla pelkästään töissä kulkeminen. Illalla ei puhettakaan, että lähtisin minnekään yksin. Sydänpysähdys olisi varmaan ihan odotettavissa, jos tämmöinen pelle yhtäkkiä minun tielle eksyy, en pysty äkkiseltään mitään kamalampaa kuvittelemaan. Toivottavasti ilmiö menee nopeasti ohi, jotta uskallan taas poistua kotoa muulloinkin kuin päivänvalon aikaan. 

Tosiaan mulla nyt on tässä kolmisen viikkoa ihanaa joutoaikaa, jonka ajattelin viettää ihan vain olemalla ja psykologiaan hautautumalla. Ensi viikon vietän kotonani Kittilässä, jossa onkin jo ensilumet maassa. Parasta <3 

 Syön nykyisin myös aika megalomaanisia aamiaisia. Luin äskettäin Hikikinkun aika mielenkiintoisen postauksen kuitujen merkityksestä painonhallinnan ja hyvinvoinnin suhteen, ja päädyin aamiaisella nautittavaan kuitupommiin. Voin sanoa, että olo on kyllä ollut hyvä, ei turvota ja...maha toimii. :D

Ja tätä. Juuri aloitin kahlaamaan lempiaiheeni eli neuropsykologian kirjoja läpi. Kasvatuspsykologia oli myös todella mielenkiintoista. Vahinko vain, että työt ja House söivät todella tehokkaasti opiskeluaikaa- ja intoa...

Syksy näyttää olevan todella kiireinen, melkein joka viikonloppu on jotain suunniteltuna. No viimeistään jouluna on sitten aikaa rauhoittua. Olemme varmaankin joulun Kittilässä, siellä on ainakin lunta ja pakkasta. 

Pakolliset kansallisromanttiset kuvat. Olin jo aiemmin värkkäillyt Pentin seuraksi tuollaiset karhun syntyruno-taulun, mutta nyt halusin tehdä siitä hieman vanhemman näköisen. Huuhkajan avustuksella siitä tulikin ihan kiva. Pentti kiittää. 

Alempi kuva on puolestaan Maaemuu, tai Luonnotar ihan huikeasta värityskirjasta! Keväällä bongasimme Tornion suomalaisesta kirjakaupasta. Pakkohan se oli ostaa. Kuvat ovat ihanan yksityiskohtaisia ja niitä on mukava väritellä. Tässä kun katselin googlesta muiden värittämiä kuvia, niin meillä on ihmeen värikkäitä kaikki kuvat. Synkeyttä täytyy kompensoida jotenkin. 

Kuva ihan Googlen kautta lainattu. Siitä vähän erikoisempi värityskirja kaikille kansallisromantikoille! 

Tässä häätyy lähteä kohta keskustaan, Janis tarvitsee murkinaa eli eläinkaupan kautta pilailupuotiin. Hukkasin edellisellä burleskikeikallani Huuhkajan valkoisen kasvomaalin joten sitä täytyy nyt sitten ostaa lisää. Krhm. 

Otsikoton

Jaha. Mitäs sitä on tässä tapahtunut. Töitä, töitä ja töitä? Aloitin mie sentään tässä myös psykologian opinnot avoimessa yliopistossa, toivoisin vielä joskus saavani ne opettajan paperit itelleni niin vois sitä filosofiaa ja psykologiaa opettaakin. Sillä välin sitten homehdun vähän vähemmän innostavissa työpaikoissa....

Hautauduin ihan innoissani kirjavuoren alle, en äkkiseltään keksi juuri mitään kiehtovampaa, kuin varhaislapsuuden kehityspsykologia! Lähipiirissä onkin onneksi yksi alle vuoden ikäinen neiti, joka varmaan joutuu hyvin tarkan syynäyksen alle. Voi raukkaa :D

Ja näin se hajoaa työpaikalla :D Rakastan asiakaspalvelua ja niin edelleen.

Täytyy myöntää, että nyt kun pamahti edellisestä duunista lomarahat ja uudesta duunista palkka, niin shoppailtua on kyllä tullut. Kenkiä kolme paria, jotain perusvaatetta ja tää läppäri. Hups :D Mutta esimerkiksi nämä Dr Martensin Darciet, jos laadun takia voisi kusta hunajaa niin sen tekisin!

Pikku-Myy goes fetish vai miten se meni. Mutta ihanat ovat, täytyy venyttää ja muokkauttaa hieman omaan jalkaan sopivammaksi kun on niin helkkarin rintava jalka. Ainainen ongelma!

Tässä nyt parit asut, melko toisistaan poikkeavia? Eka oli töissä yhden päivän asuna, ja alempi taas ihan kaupassakäyntiä varten. Harmittelen aina sitä, että kaappi on täynä kivoja vaatteita, joita en koskaan käytä. Nyt skarppasin!

Nyt jatkan ihanan rentoa ja ennen kaikkia VAPAATA viikonlopun viettoa, huomenna meinasin tehdä amerikkalaisia pannareita aamupalaksi ja sitten suunnata Ouluhallin suurkirpparille löytöjä metsästämään!

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3

Korven kuningatar

Hirvenmetsästys alkoi. Joka vuosi sitä odotan yhtä innolla, vaikka vielä en itse olekaan päässyt ampumaan laukaustakaan elävää hirveä kohden. Tuntuu, että aina silloin kun itse en pääse jahtiin Tapio on suotuisalla tuulella ja suorastaan yhyttää hirviä passipaikoille... :D

Meillä on metsästetty aina. Niin kauan kuin muistan, on isä lähtenyt aamuhämärissä kiväärin kanssa usvaiseen metsään ja toisinaan sieltä palannut suuren hirvenruhon kanssa. Se oli niin kovin jännittävää! Pikkuveljen kanssa ryntäsimme ulos laskemaan sarvien piikkejä, ja katsomaan ruhon nylkemistä. Tunsimme ylpeyttä, että isä on niin taitava ja ampuu meille ruokaa. Niillä lihoilla mieki olen kasvanut isoksi tytöksi.

12-vuotiaana suoritin metsästäjäntutkinnon, mutta metsästyksen aloitin kunnolla vasta n. 17-vuotiaana. Vaikka saaliin kanssa ei aina onnistakaan, pelkästään metsässä samoilu on ihanaa. Sunnuntaina kökötimme isän kanssa aamukahdeksan aikoihin hirvitornilla, ja keskityin kuuntelemaan vain metsän ääniä. Keskenään nahistelevia kuukkeleita, korpin erikoista ronksumista etäällä, joutsenten mekastusta jängällä.

Jos saalista sattuu saamaan, niin minulle itselleni on kyllä tärkeää aina kiittää siitä. Tapanani on kuiskata "kiitos" ja osoittaa se jollekin puulle, kävylle toi jollekin muulle sopivalle eliölle. Eivätköhän terveiset mene itse Tapiolle saakka. Tällaista tapaa en tiedä yleisesti lappilaisten kesken harjoitettavan, mutta hiljainen kunnioitus luonnosta saatavaa ruokaa kohtaan on ihan vallitseva normi. Elämään ja kuolemaan, hengen riistämiseen ravinnon takia suhtaudutaan aika rationaalisesti. Ei kukaan halua tappaa pelkän tappamisen takia, vaan siihen on oltava jokin syy. Pienpetoja metsästetään, jotta kanalinnuilla olisi paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä. Suurpetoja metsästetään, jotta porotalous ei kärsi. Tosin tästä olen kyllä hyvinkin eri mieltä poronhoitajien kanssa, en ymmärrä miten muutama Lapissa majaileva susi ei muka mahdu samoille selkosille ihmisten ja porojen kanssa. Niitä on ennenkin ollut, ja nykyisellään niitä on todella vähän. Mutta tästä asiasta on kyllä hyvin monta mielipidettä, ja herättää paljon tunteita näillä leveysasteilla.

Metsä on ja tulee aina olemaan osa minua. Olen kasvanut ympäristössä, jossa minun tarvitsi kävellä vain 50 metriä päästäkseni metsään. Minusta ei ikinä saa kaupunkilaista, joka kokisi olonsa kotoisaksi urbaanissa ympäristössä. Kun viimeksi lähdin kotoa, itkin 100 kilometrin ajan vuolaasti ihan vain ikävääni. Elämä on samalla ihanasti mallillaan ja samalla todella raskasta, kun sydäntä revitään koko ajan kahtaalle. Toisaalta tänne Ouluun, missä minulla ja Huuhkajalla on yhteinen elämä ja koti, ja toisaalta sinne, missä on kaikki muu mitä olen koskaan pitänyt rakkaana.

Tulipas sekava teksti. Tajunnanvirtaa kyllä kerrassaan. Jospa tähän vielä hieman Korpiklaania.

Loppuun vielä kuva toisesta aarteesta, nimittäin Pentti-karhusta.

Joulu on jo kohta!

Mie olen aina ollu henkeen ja vereen jouluihminen. Pienenä aloin jo elokuussa tuijottelemaan edellisen vuoden jouluohjelmat videolta, kunnes ne kuluivat puhki ja tein äiten hulluksi soittamalla joululevyjä repeatilla lokakuussa. Pipareita piti leipoa viimeistään marraskuussa, ja loppiaisena tihrustin itkua kun kuusi vietiin pois. :D

Joulu on lasten juhla, ja mie olen ite vielä sen verran lapsenmielinen että isällä aina naurattaa kun olen ihan tohkeissani aattona, ja en millään malttaisi odottaa lahjojen aukomista. Tärkeintä on kuitenkin se rauhallinen yhdessäolo, ja rakkaus joka huokuu meidän perheen kesken. Ihanaa, että tänä vuonna mennään Huuhkajan kanssa meille Kittilään jouluksi, jossa on oikeasti hanget korkeat nietokset ja pakkasta. Mukava siemailla punkkua, napostella konvehteja ja katsella telkkaria villasukat jalassa.

Sitten kun meillä on joskus oma koti, niin mulla on hyvin selkeää, millaisen joulun haluan sinne taikoa. Olen kerännyt Pinterestiin inspiraatiokuvia (postaukset kuvat siis Pinterestin uumenista), ja myös nyt ohjeita ihaniin DIY-lahjoihin. Tänä vuonna aion jo tehdä lahjat itse. Vain perheelle ajattelin ostaa lahjat, mutta muita läheisiä on helpompi ja kukkaroystävällisempi muistaa itsetehdyillä lahjoilla.

 Lapset on helppo lahjoa makeisilla, varsinkin jos ne asetellaan näin hauskasti ^^

 Kauniit lasinaluset olisi helppo pätkiä kotona Kittilässä haloista, ja hiotun puun päällä sitten asetella sopivat sapluunat.

Olen halunnut kokeilla itsetehtyjä saippuoita- ja huulirasvoja, ja nehän passaavatkin todella hyvin joululahjoiksi! Kauniisti käärittynä varmasti mieleisiä lahjoja.

Mitä siihen jouluun noin muuten tulee, niin omassa kodissani ei kyllä nähtäisi juurikaan perinteistä punaista ja vihreää kullalla höystettynä. Minun silmääni miellyttävät selkeät kuviot, rustiikkiset pinnat ja yksinkertaiset värit.

 Nämä ovat muuten helppoja tehdä! Muotiksi käy vaikkapa vanha kakkuvuoka.

Jouluruokien suhteen olen melko kaikkiruokainen. Meillä syödään jouluna runsaasti kalaa, mutta rosolli ja keitetyt perunat eivät eksy juhlapöytäämme. Kinkku on oltava (vähintään 13 kiloa jos isältä kysytään) ja suklaata totta kai.

Mikä tekee teidän joulustanne joulun? Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, ja mistä perinteestä pidätte kiinni? Itse jos vastaan niin totean lyhyesti, että rakkaat ihmiset kotonani Kittilässä tekevät minun jouluni, ja tärkeintä on tutut asiat kuten 20 vuotta vanha tossukalenterini (jota raahaan joulukuussa pitkin pitäjää riipuen siitä, missä olen...) ja pidän tiukasti kiinni Lumiukosta ja Samu Sirkasta. :D

Viime aikoina tapahtunutta

Terve!

Minun viime viikko on ollut melkoista hullunmyllyä. Perjantaina tein viimeisin työpäiväni Kemissä, ja siinä tuli tirautettua yks jos toinenkin kyynel kun työkaverit kävivät sanomassa heipat. Siitä sitten pakkasin itseni autoon ja otin suunnaksi Kittilän ja äiten lihapadat :3 Tuli kyllä tarpeeseen, lauantaiaamuna nappasin mukaani haulikon ja suunnistin lähimetsään katsastamaan mahdollisia jänöjusseja ja vesilintuja rannasta, mutta saalis jäi kyllä saamatta. Ei se mitään, aamu-usvan keskeltä kuului toiselta puolen järveä ketun huuto ja joutsenten mekastus. Oli rauha. 

Lauantai meni ihan punaniska-hillbillymeiningeissä :D isän kanssa lähdettiin sitten toiselle järvelle vesilintujahtiin, mutta kauashan nuo jäävät. Olen muutenkin tosi huono vesilinnun pyynnissä, mutta silti sinne pitää aina lähteä. Maalintuja ja jäniksiä on paljon helpompi metsästää. Mutta mikäs siinä oli järven rantaa hiipparoidessani, myös tällä järvellä asusteli joutsenpariskunta kolmen poikasensa kanssa. Ne eivät lähteneet minnekään, vaikka pyssyt paukkuivat vieressä. Ovat vissiin jo tietoisia siitä, että heitä ei saa ampua. :D

Tästä sitten kurvasimme kotiin, ja haimme pikkuisen isomman pyssyn. Tänä syksynä minunki pitää ampua taas hirvikoe, ja piti saada kivääri kohdistettua ja muutoinkin hieman treenattua. En juurikaan ammu kiväärillä, nuo hirvet eivät varsinaisesti ole oikein olleet hollilla kun mie olen ollut mukana. Kävimme ampumassa läheisellä soramontulla, jonka lähistöllä oli vielä pieni syrjäinen metsälampi. Lammen juurella oli lukittu pyörä! Ihan käsittämätöntä, n. 55 km Kittilän keskustassa ihan keskellä ei-mitään jonkun random lammen rannalla pyörä? Isä tuumasikin, että saa nähdä tuleeko vastaan ruumis jossain. Ehkä sinne on tosiaan joku hukuttautunut ja jättänyt pyöränsä rannalle. Kuka tietää. Hyvän sienisaaliin kyllä sain, haapa- ja kangasrouskuja aivan rutosti! Sekä yksi salamatkustaja, tirsk. :3

Melkoista isä-tytär- aikaa siis, koska äite oli koko ajan töissä. Ensi viikonloppuna vien appivanhempani kotiini, tarkoituksena olisi käydä ainakin Taatsin seidalla. Ja tietysti laavustella.

Kotimatka tyssäsi rengasrikkoon, kiitos Simon tietyömaa. Murske oli niin karkeaa ja siitä lähti niin karmea meteli, että huomasin rengasrikon vasta kun pääsin asvaltille. Kyllä huolto-ukot ihmettelivät, kun vein auton kuminvaihtoon uuteen työpaikkaani Delta-Autolle. Esimerkillinen autoliikkeen työntekijä kyllä. :D

Joten aika paljon kaikenlaista tällä viikolla! Huomenna menemme Huuhkajan kanssa hyödyntämään edellisestä työpaikasta läksiäislahjaksi saamani oravannahat viikinkiravintola Haraldiin, leffaliput Tulen Morsian-leffaan sekä keväällä myyntikilpailusta lahjaksi saamani hotellilahjakortin. Ihana irtiotto arjesta kyllä. Ja tulee tosiaankin tarpeeseen. Tänään vietämme tupareitamme Saksa-teemalla, ja niistä juttua varmaan myöhemmin. Elämä on ihanaa, kiireistä arkea mutta silti elämänmakuista ja todellakin elämisen arvoista. Kuitenkin odotan jo innolla tiistaista puolentoista tunnin joogakurssia, tekee niin hyvää toimistotyöläisen selälle ja muutoinkin hektiselle elämälle.

Eläimet kyllä osaavat chillata. Tosin Janis veti palkokasvit nenään, kun menin mokoma vaihtamaan hälle pohjamateriaalin, Toinen kun on elänyt 20 vuotta yhdellä ja samalla pohjamatskulla, niin eipä sitä tietenkään enää passaa mennä vaihtamaan... Ohto puolestaan järjestää meiän elämään vähän jännitystä, yks ilta se oli kiikkunut vessan rullahyllykköön ja eilen taas karannut koko pesuhuoneesta ja linnottautunut sohvan alle perimmäiseen nurkkaan. Mie olen joskus niin väsyny.

Our unholy union

Kuten jo tiedättekin, kosin Huuhkajaa hieman ennen karkauspäivää ja sain myöntävän vastauksen. Polvistuin ja kaikkea! Siitä sitten lähti armoton suunnittelu, budjetin laatiminen ja muu hössötys, joka on jo onneksi laantunut pahimmasta...ainakin jos Huuhkajalta kysytään :D

Meille oli alusta asti selvää, että mitään perinteisiä suomalaisia häitä ei todellakaan tulla järjestämään. Ei myöskään mitään kaikki sukulaiset yhteen keräävää juhlaa, halusimme vain ne lähimmät eli omat perheet ja luottomiehet - ja naiset. Virallista osuutta kanssamme juhlii 25 henkilöä kotonani Kittilässä järven rannalla, ja myöhemmin juhlimme Oulussa kavereiden kesken noin 45 henkilön voimin.

Teemaksi valikoitui luonnollisesti Lappia, suomenuskoa ja viikinkien pitoja yhdistelevä muinaishenkinen juhla. Lappi näkyy erityisesti ruokapuolella ja luonnollisesti koristeluissa esimerkiksi poronsarvien muodossa. Suomenuskoa juhlaan tuo vanhat suomalaiset vihkimiseen liittyvät tavat ja uskomukset, joita aiomme toteuttaa mahdollisuuksien mukaan läpi koko juhlan. Viikinkien pidot taas näkyvät meidän asuissamme (koska lapinpukujahan emme voi käyttää) ja myös ruoka- ja juomapuolella ja esimerkiksi soittolistalla. Tästä kokonaisuudesta uskon saavani aikaan juuri meidän näköiset, taatusti uniikit ja rennot häät.

Aiomme käydä Taatsin seidalla vanhempiemme kanssa vannomassa omat valamme. Tämä ihan siitä syystä, että halusimme jotain muinaista ja merkityksellistä vihkimiseemme, mutta esimerkiksi Karhun kansan vihkimys tuskin tulee kohdallamme kysymykseen. En usko, että täytämme kriteerejä suomenuskoisesta parista.

Koska en vielä halua paljastaa näin julkisesti juhliimme valikoituneita yksityiskohtia, lainaan jokusen kuvan / inspiraatiokuvan Internetin ihmemaasta.

1. Juhlapaikka

Juhlapaikkana virallisena päivänä 19.8.2017 toimii siis oma kotini, ja varmaankin isäni kotitalo. Siellä on suuri pirtti, jonne mahtuu koko poppoo. Hetken tosin mietin, olisiko ollut mahdollista järjestää juhla vanhassa navetassamme, mutta se vaatisi jo aika paljon suunnittelua...

Oulussa juhlimme Hietalinnassa, joka on SPR:n ylläpitämä rakennus. Paikalla on erillinen saunarakennus ja grillikota, sekä mahdollisuus yöpymiseen.

2. Menu

Luonnollisesti saamme nauttia suomalaisista raaka-aineista, kuten hirvestä ja lohesta. Äitini on aikoinut leipoa kuuluisaa peräpohjalaista rieskaansa, ja hänen paras ystävättärensä loihtii meille herkullisen hirvenkäristyksen virallisena päivänämme. Jälkiruoaksi nautimme leipäjuustopaistosta hillojen kera.

Kuva Google

Oulussa menu sisältää myös rieskaa lohella ja hirvellä, sekä uunijuureksia ja hirvenpaistia. Jälkiruoaksi varmaankin anopin taiteilemat kakut (haluan muuten kakkujen päälle suomalaisista kalliomaalauksista tuttuja kuvia!) ja mustikat vaniljakastikkeella.

Kuva Pinterest

Ruoat teemme kaikki itse. Onneksi itseni lisäksi molemmat kaasot, äitini, anoppi ja toinen bestman ovat aika matoja keittiössä!

Juomapuolella valmistamme myös itse simaa, siideriä ja appiukko kaiketi herkullista puolukkaviiniään. Toinen bestman sai juuri töitä panimomestarina, ja toivonkin hänen innostuvan kehittämään meille jonkin maistuvan katajaoluen.

Kuva Google

3. Sormukset

Kumpikaan meistä ei halunnut jalometalleja, blingiä tai mitään muutakaan överiä. Selkeä ja vähän rouhea linja oli meidän mieleemme. Niinpä sormuksemme ovat Ilkka Marttiinin (taas Lappi!) puukkoterässormukset.

Kuva täältä

Minun sormukseni on keskimmäistä kokoa, Huukajalla levein.

4. Puvut

Molempien puvut, juomasarvet ja vyöt löytyivät Battlemerchantista. Vielä pitäisi tilata muutama asuste ja kokonaisuus alkaa olla valmis. Olen ihan rakastunut omaan pukuuni!

Kuvat battlemerchant.com

On aika vaikeaa yrittää pitää tasapaino, jotta häät eivät menisi ihan larppaamiseksi. Siksi esimerkiksi korut ovat ihan Kalevala Korun malleja. Meiltä löytyy esimerkiksi Kuusamon kirves ja Ukonvasara, tosin en tiedä kumman Huuhkaja meinaa tällä kertaa omia. Meillä on yhteiset korut nähkääs :D

Vieheet ja kimput olen jo tehnyt, mutta tähän nyt laitan nämä inspiraatiokuvat. Omasta mielestäni tein kyllä paljon hienommat ;)

Kuvat Pinterest

5. Hiukset

Nythän on niin, että molemmat ollaan sivukaljuihmisiä, ja Huuhkajalla tukan pituutta on melkein sinne perseeseen asti. Että meikäläisellä on kova kasvatusprojekti menossa tässä! Lettejä kuitenkin on tulossa. Kampaajaan ja meikkaajaan en todellakaan ala rahojani tuhlaamaan, koska en kuitenkaan luota kenenkään muun meikkauksiin kuin omiini. Joten kaunistautumiset hoidetaan myös itse.

 Kuvat Pinterestistä.

6. Koristeet

Luonnollisesti nämä kaikki löytyvät ihan maahan katselemalla. Aion hyödyntää ja olen jo niin tehnytkin luonnon materiaaleja, joihin ei tarvitse erikseen laittaa rahaa ja jotka voi sitten joko hävittää ekologisesti tai antaa eteenpäin.

Hyvä ystävättäreni Batsinthe Belfry on lupautunut jo kanssasi rynnimään metsikköön erinäisten varpujen ja risujen perässä. Odotahan vain, vuoden päästä sitten rymytään pitkin suopätkiä tupasvillojen perässä!

Tässäpä lyhyesti, mitä on tulossa. Vieraslahjat ovat myös ekologisia, mutta en niitä tässä tahdo paljastaa etten pilaa yllätystä. Aika pitkälti kaikki on jo hankittuna ja budjetti koossa, vielä ne viralliset luvat ja jonkin verran askartelua tiedossa.

Mutta onhan tämä kaikki sen arvoista, että saan viimein elämäni miehen loppuelämäkseni vierelleni.