Vaihtoehtointiaani

Vaihtoehtointiaani

Saturday 10 September 2016

Viime aikoina tapahtunutta

Terve!

Minun viime viikko on ollut melkoista hullunmyllyä. Perjantaina tein viimeisin työpäiväni Kemissä, ja siinä tuli tirautettua yks jos toinenkin kyynel kun työkaverit kävivät sanomassa heipat. Siitä sitten pakkasin itseni autoon ja otin suunnaksi Kittilän ja äiten lihapadat :3 Tuli kyllä tarpeeseen, lauantaiaamuna nappasin mukaani haulikon ja suunnistin lähimetsään katsastamaan mahdollisia jänöjusseja ja vesilintuja rannasta, mutta saalis jäi kyllä saamatta. Ei se mitään, aamu-usvan keskeltä kuului toiselta puolen järveä ketun huuto ja joutsenten mekastus. Oli rauha. 

Lauantai meni ihan punaniska-hillbillymeiningeissä :D isän kanssa lähdettiin sitten toiselle järvelle vesilintujahtiin, mutta kauashan nuo jäävät. Olen muutenkin tosi huono vesilinnun pyynnissä, mutta silti sinne pitää aina lähteä. Maalintuja ja jäniksiä on paljon helpompi metsästää. Mutta mikäs siinä oli järven rantaa hiipparoidessani, myös tällä järvellä asusteli joutsenpariskunta kolmen poikasensa kanssa. Ne eivät lähteneet minnekään, vaikka pyssyt paukkuivat vieressä. Ovat vissiin jo tietoisia siitä, että heitä ei saa ampua. :D

Tästä sitten kurvasimme kotiin, ja haimme pikkuisen isomman pyssyn. Tänä syksynä minunki pitää ampua taas hirvikoe, ja piti saada kivääri kohdistettua ja muutoinkin hieman treenattua. En juurikaan ammu kiväärillä, nuo hirvet eivät varsinaisesti ole oikein olleet hollilla kun mie olen ollut mukana. Kävimme ampumassa läheisellä soramontulla, jonka lähistöllä oli vielä pieni syrjäinen metsälampi. Lammen juurella oli lukittu pyörä! Ihan käsittämätöntä, n. 55 km Kittilän keskustassa ihan keskellä ei-mitään jonkun random lammen rannalla pyörä? Isä tuumasikin, että saa nähdä tuleeko vastaan ruumis jossain. Ehkä sinne on tosiaan joku hukuttautunut ja jättänyt pyöränsä rannalle. Kuka tietää. Hyvän sienisaaliin kyllä sain, haapa- ja kangasrouskuja aivan rutosti! Sekä yksi salamatkustaja, tirsk. :3




Melkoista isä-tytär- aikaa siis, koska äite oli koko ajan töissä. Ensi viikonloppuna vien appivanhempani kotiini, tarkoituksena olisi käydä ainakin Taatsin seidalla. Ja tietysti laavustella.

Kotimatka tyssäsi rengasrikkoon, kiitos Simon tietyömaa. Murske oli niin karkeaa ja siitä lähti niin karmea meteli, että huomasin rengasrikon vasta kun pääsin asvaltille. Kyllä huolto-ukot ihmettelivät, kun vein auton kuminvaihtoon uuteen työpaikkaani Delta-Autolle. Esimerkillinen autoliikkeen työntekijä kyllä. :D



Joten aika paljon kaikenlaista tällä viikolla! Huomenna menemme Huuhkajan kanssa hyödyntämään edellisestä työpaikasta läksiäislahjaksi saamani oravannahat viikinkiravintola Haraldiin, leffaliput Tulen Morsian-leffaan sekä keväällä myyntikilpailusta lahjaksi saamani hotellilahjakortin. Ihana irtiotto arjesta kyllä. Ja tulee tosiaankin tarpeeseen. Tänään vietämme tupareitamme Saksa-teemalla, ja niistä juttua varmaan myöhemmin. Elämä on ihanaa, kiireistä arkea mutta silti elämänmakuista ja todellakin elämisen arvoista. Kuitenkin odotan jo innolla tiistaista puolentoista tunnin joogakurssia, tekee niin hyvää toimistotyöläisen selälle ja muutoinkin hektiselle elämälle.

Eläimet kyllä osaavat chillata. Tosin Janis veti palkokasvit nenään, kun menin mokoma vaihtamaan hälle pohjamateriaalin, Toinen kun on elänyt 20 vuotta yhdellä ja samalla pohjamatskulla, niin eipä sitä tietenkään enää passaa mennä vaihtamaan... Ohto puolestaan järjestää meiän elämään vähän jännitystä, yks ilta se oli kiikkunut vessan rullahyllykköön ja eilen taas karannut koko pesuhuoneesta ja linnottautunut sohvan alle perimmäiseen nurkkaan. Mie olen joskus niin väsyny.



No comments:

Post a Comment