Valitse paremmin

Ilmastokeskustelu räjähti. Ilmastoraportin jälkeen jokaisesta viestimestä, jota seuraan, tulee postaus postauksen jälkeen lisää uutisia, lisää mielipiteitä. Ja hyvä niin, ja jatketaan yhtä painavalla linjalla kuin viimeksi.

Jokaiselle meille on annettu mahdollisuus elää tällä planeetalla. Aina sanotaan, että sinulla on vain yksi keho, vaali sitä. Meille on annettu tämä yksi planeetta, vaan emme vaali sitä. Tuhoamme määrättömät määrät luonnonvaroja oman hedonismimme vuoksi. Ostamme turhaa tavaraa, krääsää jota emme tarvitse. Me vain haluamme.

Heitän ilmoille kysymyksen: jos haluat ostaa jotain, mitä et tarvitse, voisitko valita paremmin? Voisitko valita esimerkiksi ekologisesti valmistetun vaatteen? Voisitko jättää ostamatta materiaalisen lahjan, ja antaa esimerkiksi palvelun tai lahjakortin?

Mie syyllistyn joka päivä näiden asioiden takia. Ja hyvä niin. Minusta minua saa ja pitääkin syyllistää, jos toimin epäekologisesti. Jos ei muuten niin siksi, että sitten varmasti ainakin harkitsen että tarvitsenko jotain oikeasti. Koska tämä ei vaan pidemmän päälle toimi näin. Näen mielessäni kaksi skenaariota, johon nykymeininki johtaa: joko a) maapallolle kehittyy valtava pandemia, joka pyyhkäisee mennessään ainakin kolmasosan väestöstä (toivottavasti myös ison osan länsimaisista ihmisistä) tai b) ihmiskunta sortuu omaan mahdottomuuteensa ja menehtyy sukupuuttoon. Maapallolle jäävät torakat ja rotat, jotka kehittyvät toivottavasti aikanaan evoluution myötä fiksummaksi lajiksi.

Mitä sitten voisi tehdä? Kokosin pienen listan, ja samalla esittelen pari uutta hankintaani, jotka valitsin paremmin.

- Vähennä lihansyöntiä. 1-2 kasvispäivää viikossa ja leikkeleiden poisjättäminen leivän päältä ei tapa sinua. Meillä syödään lihaa, mutta enimmäkseen riistaa. En edes pidä naudan mausta onneksi!
- Älä osta turhaan. Jos tarvitset jotain materiaa, voisitko saada sen käytettynä, tehdä itse tai onko sille olemassa ekologinen ja eettinen vaihtoehto?
- Suosi lähellä tuotettua. Ei avokadoille, kyllä marjoille ja sienille.
- Älä lennä. Me ollaan menossa pitkästä aikaa ulkomaanmatkalle Japaniin. Päätin, että siinä täytyy olla meidän seuraavat lennot pitkään aikaan. En muista edellistä lentokertaani, ja hyvä niin. Kotimaan matkailu best! (ja esimerkiksi bussimatka Wackeniin...)
- Älä osta krippariltakaan vain siksi, että halvalla saa. Kirpputoritoimintakin on melkoista viherpesua, jos samoja halpisrättejä kaupitellaan sielläkin jotta myyjät hankkivat vain edelleen lisää samoja halpisrättejä ja pikamuoti kukoistaa

Näitä riittää vaikka kuinka paljon, varmaan myös Pinterest on pullollaan ecologic hackseja joten Google laulamaan. Sitten niihin omiin hankintoihin.

Työ- ja muuhunkin käyttöön halusin ihan mustan mekon. Päädyin suomalaisen Vietto Designin kimonomalliseen mekkoon, sen voi tilata itselleen esimerkiksi täältä. Kankaan materiaali bambu ei luonnollisestikaan kasva Suomessa, mutta se on valmistettu Suomessa. Ihan superihana päällä, ja monikäyttöinen.

Kuva: Nudge / Vietto

Toinen mekko nyt oli ihan puhtaasti kotiseuturakkautta. Hálo from Northin toinen suunnittelija Jukka Puljujärvi on minun tapaani myös kittiläläinen, ja Hálolla on yksinoikeudet käyttää kittiläläisen taiteilija Reidar Särestöniemen printtejä kankaissaan. 

Ostin Reidar-mekon. Se on ihanaa viskoosia, ja jokaikisen sentin arvoinen. Koko oli hieman väljä, normaalisti käytän kokoa 38 mutta tästä piti ottaa 36. Paketin päälle oli teipattu tupasvilla <3 Mekko on valmistettu Virossa. 

Ps. Kävimme Järvihotellissa Rantasalmella, josta ylläoleva kuvakin on otettu. Siitä ehkä joskus myöhemmin, mutta sanotaanko että upeat puitteet on kyllä saatu pilattua huonolla palvelulla. 

Juhannus

Melkeinpä tuntuu, että aina kun saan aikaiseksi kirjoittaa, niin olen parhaillaan ollut käymässä kotona Kittilässä! Surullinen totuus kyllä on, että Oulussa elämä pyörii ihan töiden ympärillä, eikä sitä oikein mitään muuta sitten jaksa kuin illat huokailla sohvalla. Toisinaan tulee pelattua lautapelejä, kiinnostaisiko teillä saada esimerkiksi arvostelupostaus meidän pelatuimmista peleistä?

No, juhannuksena oltiin siis Kittilässä. Mentiin jo tiistaina, ja tein pari päivää etänä töitä Kittilän toimipisteeltä. Huuhkaja pystyy tekemään töitä mistä vaan, missä on netti joten hän sitten vietti pari päivää ihan rauhassa meillä kotona. Tosin vanhempieni Tellu-koira yritti parhaansa mukaan aiheuttaa häiriötä. Raukka on ihan tolkuttoman rakastunut Huuhkajaan :D

Juhannus oli kyllä sanalla sanoen rauhallinen, hyvää ruokaa, sopivasti juomaa ja mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä. Suomalaiseen tapaan saunottiin joka päivä ja vastat saivat kyytiä saunassa, ja sauna kunnon koivunlehtikuorrutuksen.

Tässä kello on n. 10 illalla, ihan käsittämätöntä :D Laavulla tuli istuttua paljon, nuotipuita hupeni varmaan puoli kuutiota juhannuksen aikana!

Isälläni on ärsyttävän paljon paikallistietämystä, jota hän panttaa itsellään ja joka tulee yleensä vahingossa esiin. Kittilässä sijaitsee kuulemma Suomen pienin tunturi Porkonen, jota lähdimme sitten porukalla valloittamaan. Tämäkin paikka on vaan sellainen, joka pitää tietää. Tienviittoja ei ole. Tellu oli tietysti matkassa mukana, ja meikäläisellä oli vaikeuksia pysyä perässä pienen ketterän pystykorvan viipottaessa pitkin louhikkoa.

Yläpuolella Kumputunturi, ja taisinkin aiemmin keväällä kirjoitella kelkkareissusta tunturiin. Tavoitteena olisi vielä kivuta tänä kesänä valloittamaan huippu, katsotaan riittääkö loma kaikkeen kivaan.

Lauantaina innostuimme äiten kanssa pyöräilemään, parikymmentä kilsaa maalaismaisemissa meni ihan hurahtamalla.

Loimutettu lohi on herkkua, vaan harmittavan ajanvievää kokattavaa. Nyt oikein varta vasten ehdotin äitelle, että loimutetaan lohta laavulla. Reilu pari tuntia meni, onneksi oli tarpeeksi lämmikettä laavulla. Lauantaina satoi melekein koko päivän, muutoin juhannuksen sää oli ihan kohtalainen. Sunnuntaina sää oli nin kiva, että saatoimme piipahtaa Pakasaivon saivojärvellä. Sielläkin on tullut käytyä aiemmin, reissusta taitaa olla parin vuoden takainen postaus.

Melkoista hifistelyä tämä loimuttaminen, isä oli askarrellut oikein tuommoiset telineet ja tulipalju osoittautui myös oikein käteväksi, tulta saattoi käännellä sopivaan suuntaan.

Mulla ei ole vielä lomasta tietoakaan, alkaa vasta tuossa  reilun 3 viikon päästä. Sitten suuntana onkin WACKEN! Viimeinkin!

Heräävän metsän tuoksu

Olen hiihtänyt taas tänä talvena aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Eli käytännössä joka Kittilän reissulla. Isällä on latuhöylä, ja lähimetsään saa näppärästi vedettyä 5 kilsan metsälenkin, jonka koirakin onnessaan rimputtelee seurana. Tosin nyt kun kevään edettyä on saatu oikein kunnon hankikanto, niin koirasta ei näkynyt kuin vilaus hännänpäästä silloin tällöin.

Nämä kuvat ovat tältä aamulta, ennen kuin ehdin ensimmäiselle jänkälle.

Tämä kuva on taas muutaman viikon takaa kun olin lomalla ja sain hiihtää JOKA PÄIVÄ! Ilme kertoo oleellisen.

Asia, johon kiinnitin tänä aamuna huomiota, oli metsän tuoksu. En tiedä, onko joku teistä kävellyt metsään aamulla kun on hyvin kylmää, hädin tuskin plussan puolella. Mutta se heräävän metsän tuoksu, joka puista nousee on aivan ihana. Tuoksu vie minut elävästi metsänistutusaamuihin, jolloin autolla kurvailtiin milloin minkäkin talvitien varteen hakkuun reunamille, ja hiljalleen auringonpaisteeseen heräilevä metsä lämpeni. Aamuinen muutaman plusasteen viileys vaihtui hiljalleen lähemmäs pariakymmentä astetta. Mutta tuo tuoksu tuli heti mieleeni, kun hiihtelin kevätauringon paisteessa ja yritin ehtiä kotiin ennen kuin aurinko nousisi kovin korkealle lämmittämään hyvin luistavan ladun liian pehmeäksi.

Pääsiäisenä olin tosiaan lomalla, ja ehdin mm.

- leipoa rieskaa
- vetää burleskikeikan pitkästä aikaa
- sain rutkasti tassuterapiaa
- luin
- pilkin
- askartelin riimut

Lähes puhdasrotuinen suomenpystykorva Tellu on kyllä koko perheen lellikki. Siellä se rimputtelee koko ajan irti, ja passauttaa koko porukkaa kun haluaa viiden minuutin välein käydä sisällä ja heti kohta taas ulos. Pitää kovasti mm. banaaneista. Suuttuu ja murisee, jos joku pieraisee. 

Olivia Occulto oli pitkästä aikaa irti, ja tässä olen herätellyt ajatusta uudelleenaktivoitumisesta burleskin saralla. Se on vaan niin kivaa! Miinuksena glitteri, jota on keikan jälkeen KAIKKIALLA. Isän parrassa, Tellun turkissa, u name it. 

Äite tekee maailman parasta rieskaa (luonnollisesti), ja mie osaan kyllä myös reseptin mutta apuvälineet puuttuivat. Pyysin isää askartelemaan minulle oman rieskapelkan, ja tästä tuli yksi suurimpia aarteitani. Kädensija on oikeasti äijin (isoisäni) isän tekemä tuohinen verkonkoho. Koholla on ikää n. 100 vuotta. 

Ostin pari vuotta sitten peräkottimyyjäisistä poronsarven, ja arvelin että lakkauksen takia se sopisi oikeastaan paremmin riimujen askarteluun. Nyt sain viimein aikaiseksi väsätä riimut, ja kolvaamisessa on yllättävän iso homma. Riimut ovat siis elder futharkeja. 

Kalaa ei tullut enempää kuin yksi kiiskin sintti, mutta pilkkimisessä tärkeintä onkin ulkoilma ja tietysti makkaranpaisto. 

Lauantaina läksimme Huuhkajan kanssa pienelle kelkkareissulle. Kotini sijaitsee kahden tunturin (Levi ja Kumputunturi) välissä, ja Kumputunturille on matkaa kelkalla reilu parikymmentä kilometriä. Pakkasimme reppuun makkarat ja kahvit, ja läksimme matkaan. Olen käynyt tuolla viimeksi joskus ihan pienenä tyttönä, ja oli tosi ihanaa pitkästä aikaa käydä noillakin selkosilla. Kesällä olisi toinen homma kiivetä tuonne päälle. Kyllähän tuolla kelpasi makkaraa paistaa. 

Täytynee tehdä oikein oma postaus tuosta rieskan paistamisesta, jahka tässä saan aikaiseksi!

Luonnon antimilla flunssaa ja muita vihoja vastaan!

Tänä keväänä suunnitelmiini kuuluu mönkiä pusikoissa, ja kerätä talteen luonnon parhaita antimia mausteiden, haudukkeiden, kosmetiikan ja rohtojen valmistamista varten.

Aloitin urakan jo googlettamalla talvisaikaan sopivia keitoksia, ja Pinterestin ihmemaasta päädyin valmistamaan kolme eri mikstuuraa:

1. Voimajuoma kurkumasta

Kurkuman kerrotaan olevan monellakin tapaa terveysvaikutteinen mauste. Sen pitäisi alentaa kolesterolia, auttavan tulehdustiloihin, helpottavan turvotusta ja ilmavaivoja ja käyttämäni reseptin mukaan erityisesti auttavan masennusoireisiin. 

Pimeä Pohjola on minulle rakas, mutta pakko myöntää että talven selkä on joskus kovin raskasta aikaa. Keittelin siis litran verran kokeiluun tätä ihmelientä, ei siitä ainakaan haittaa ole. 

Tarvitset:

1 l vettä (pullotettua tai kiehautettua)

2 rkl kurkumaa

(kanelia, jos haluat)

4 rkl suomalaista hunajaa (voit käyttää osittain myös vaahterasiirappia)

1,5 sitruunan mehu

Kiehauta vesi, ja lisää muut ainekset. Tästä tulee ohjeen mukaan 4 annosta, mutta voi olla että joku 1 dl tekee jo terää. Ainakin väri on pirteä!

2. Luonnon antibiootti

Hunaja ja valkosipuli ovat molemmat tunnetusti hyviä flunssalääkkeitä. Tätä sekoitusta voi nauttia erityisesti flunssaisena, mutta myös terveenä vahvistamaan vastustuskykyä. Hunaja ja valkosipuli sisältävät myös luonnostaan asikloviiriä, jota on esimerkiksi herpeslääkkeissä. 

Tämä sekoitus auttaa sitkeään yskään, tulehdustiloihin ja kipeään kurkkuun. Ainakin resepti niin väittää!

Tarvitset:

1,2 dl hunajaa

0,6 dkl omenaviinietikkaa

Muutama silputtu valkosipulinkynsi

1,2 dl vettä

Kiehauta vesi, ja lisää etikka. Lämpimään seokseen lisätään hunaja ja valkosipuli, jonka jälkeen sekoitus sekoitellaan tasaiseksi. Annetaan tekeytyä yön yli. 

3. Havusiirappi

Tätä odotin itse eniten! Pihkahan on ikivanha luonnonlääke, joka on luonnostaan antiseptinen, ja pihkaa onkin käytetty haavojen hoitoon ja esimerkiksi hyttysenpistoihin. Havuista saatavat aineet ovat niin ikään myös antiseptisiä, ja tukevat kehon omaa toipumista. Itse olen kärsinyt jo pitkään hengitysteiden ongelmista, joihin havu-uutteiden väitetään auttavan. 

Tätä uutetta ei kannata nauttia, jos kärsit hartsiallergiasta tai jos saat reaktioita havupuista!

Havujen ja veden määrä riippuu sitä, kuinka paljon siirappia halutaan valmistaa. Itse halusin tehdä tällaisen pienen testierän, joten ohje on sen mukainen. Voit muunnella suhteita itse tarpeen mukaan. 

Tarvitset:

Havuja (mänty / kuusi) (itse keräsin 3 l havuja)

n. 6 dl vettä

3 dl hunajaa (hunajaa aina suhteessa 1:2)

Putsaa havuista huonot neulaset pois. Oksaa voi olla mukana, mutta itse perkasin paksuimmat oksakohdat pois. Laita havut kattilaan, ja vesi perässä. Vettä keitellään ensin kannen alla kovalla lämmöllä, jonka jälkeen lämpöä lasketaan. Tarkoituksena on saada vettä haihdutettua melkein tai kokonaan puoleen määrästä, jota vettä on lisätty. Kun vettä on sinun mielestäsi tarpeeksi, siivilöi vesi puhtaaseen astiaan ja lisää hunajaa suhteessa 1:2. Sekoita tasaiseksi, ja purkita. 

Huomaathan, että purkit kannattaa desinfioida kuumassa uunissa, ennen kuin purkitat nämä rohdot!

Lopputuloksena testierä luonnon rohtoja:

Siirappi- sana on muuten ehkä hieman harhaanjohtava näiden suhteen. Tuolla hunajamäärällä kyse on enemmänkin...yskänlääkettä muistuttavasta valmisteesta. 

EDIT: Tulipa muuten mieleen vielä yksi todella käyttökelpoinen kotikonsti. Jos vatsasi on kipeä, turvottaa tai muuten ruoansulatus temppuilee, ota 5 kokonaista valkopippuria veden kanssa. Tämä on luottokikkani ja tyrkytän pippureita aina myös Huuhkajalle, jos valittelee mahaansa. 

Kolme paikkaa, joita et halua ohittaa matkustellessasi Tunturi-Lapissa

Heips!

Juhannusta vietettiin ja taidettiin mennä naimisiinkin! Ohops. Juhlia vietetään myöhemmin elokuussa, nyt olen vain nautiskellut uunituoreesta avioliitostani ja totutellut rouvan titteliin. Uunituore aviomies sai varsin hienon sukunimen ;)

No, suunnistimme tosiaan Kittilään ja innostuimme vierailemaan jälleen yhdellä seitalla (seidalla? omaan suuhuni sopii paremmin tuo seitalla). Siitä intoutuneena ajattelin helpottaa hieman teidän, armaiden lukijoideni Lapin-matkailua muutamalla hyvin suunnatulla vinkillä matkallanne läntisen Tunturi-Lapin lakeuksille!

Tarkennuksena: itselläni on vielä valloittamatta nuo itäisen ja pohjoisimman Lapin seitat (seidat?) mutta seuraavalla pidemmällä lomalla otan tuon ukkokullan mukaan ja lähden metsästämään ikiaikaisia tuntoja.

1. Taatsin seita, Kittilän Pokka.

Taatsin seita on kenties se kuuluisin ja suurin. Itse seitakivi ei ole yhtä massiivinen kuin esimerkiksi Äkässaivon seitapahka, mutta sen muoto ja sijainti suoraan järven rannalla ehkä tekee siitä niin vaikuttavan, että sitä on tituleerattu Lapin tärkeimmäksi seitaksi.

Itse seitakivi on automatkan päässä, tosin viimeiset parikymmentä kilometriä on melkoista matelua huonon tien vuoksi. Mikäli olet matkalla Inariin Kittilän kautta, on varsin näppärä pistokeikka tuossa Taatsilla. Pokantieltä käännyttäessä Inariin kääntyy tie Taatsijärvelle heti Pokan kylän jälkeen, ja tie kaartaa päässä oikealle. Tietä ajetaan niin kauan, kunnes päädytään pienelle parkkipaikalle, paikalla on myös infotaulu ja opasteet.

Mikäli käyt Taatsilla, on vajaan sadan metrin päässä paljas kallio jota Samuli Paulaharju on Taatsinkirkoksi nimittänyt. Edelleen jatkettaessa matkaa seitakiveltä katsottaessa oikealle järven itäpuolelle päädytään pienen mutta todella viehättävän kosken juurelle.

Taatsin seitalla käy edelleen paljaan maan aikana väkeä, ja kivelle uhrataan edelleen kolikoita, koruja, luita ja esimerkiksi höyheniä.

Taatsin seitan tarkka lokaatio täältä

2. Pakasaivo ja kirkkopahta

Ylläksen maisematien kautta pääsee kätevästi Pakasaivolle, joka on todella vaikuttava saivojärvi. Paikka on hyvin ylläpidetty, siellä pääset paistelemaan makkarat ja käveleskelemään Metsähallituksen ylläpitämillä portailla eri puolille saivojärveä.

Saamelaiset uskoivat, että saivojärvi oli itse asiassa pohjaton, että sen alapuolella meistä katsottuna ikään kuin ylösalaisin asui saivokansaa, joilta saattoi pyytää esimerkiksi karjaa tai työkaluja. Pakasaivon vesi itseasiassa näyttikin juuri siltä, että se on todella syvä ja se oli ihmeen vihreä järvivedeksi.

Lähellä saivojärveä, n. 7 km ennen sijaitsee Kirkkopahdan seitakivi. Se on valtavan kokoinen lohkare, jonka päälle pääsee kiipeämään ja jonne niin ikään edelleen uhrataan luita ja pieniä arvokkaita esineitä. Itse uhrasin olutta, kun ei muuta sattunut olemaan mukana!

Saapuessamme paikalle kivellä oli pari saksalaista turistia. Pakko sanoa että tykkään tästä tapakulttuurista luonnonnähtävyyksien ympärillä, vastaantulijoita tervehditään_aina!

Pakasaivolle vievä tie on suhteellisen helppokulkuinen. Tie kääntyy Hannukaisen kylästä, joka sijaitsee Äkäslompolon ja Kolarin puolitietämissä. Tarkempia sijaintitietoja täältä.

3. Äkässaivo

Tuorein vierailukohde, Äkässaivo sijaitsee samoilla seutuvilla kuin Pakasaivo. Äkässaivolle pääsee esimerkiksi Kittilästä (jos matkaa Rovaniemen kautta pohjoiseen) kääntymällä Kolariin, ja sieltä edelleen Tiurajärvelle. Tietä ajetaan niin kauan, että ylitetään Äkäsjoki ja heti sen jälkeen vasemmalla onkin jo parkkipaikka josta vie 1,8 kilometrin patikkapolku pitkospuineen saivojärvelle. Hieman ennen saivojärveä on vaikuttava seitapahta, joka kohoaa parisenkymmentä metriä korkeana ja ties kuinka leveänä, paikoin vaaleanpunaista kiveä hehkuvana jättiläisenä silmien edessä. Kertoman mukaan heikkoverisimmät eivät tohtineet kiven eteen tullakaan, eikä naisia tai eläimiä sen läheisyyteen päästettykään. Itse järvi on melko vaatimaton, mutta seitapahta on ehdottomasti vierailun arvoinen. 

Järveltä voi kipaista puiset, jyrkähköt portaat ylös makkaranpaistoon. Maisema on kyllä ihan miellyttävä, makkaranpaiston aikana voi tiirailla saivojärvelle ja sen vastarannalla kohoavaan metsään. 

Tarkempia koordinaatteja ja ohjeita perille täältä.

Sanomattakin lienee selvää, että kannattaa mennä ja käydä näissä Metsähallituksen ylläpitämissä kohteissa. Niitä ylläpidetään, jotta kaikilla olisi mahdollisuus ilmaiseksi vierailla upeassa Suomen luonnossa ja kokea pienen hetken alkuperäistä yhteyttä luontoon. Kuvat kohteista ovat joko minun tai Huuhkajan arkistoista.

Loppukevennyksenä pari kuvaa vihkitilaisuudesta. Meillä molemmilla oli nahkaliivit ja buutsit! :3

 

Lappilaiseen tapaan

Jossain vaiheessa comebackiani Aallotar kysyi, mitä tapoja meillä oikein pohjoisessa on, olisiko mitään kerrottavaa lappilaisesta elämänmenosta täällä blogissa?

Mitään yksittäisiä tapoja on vaikea alkaa erittelemään, koska lappilainen elämä ja mielenlaatu kytkeytyy pieniin juttuihin, eikä niinkään erillisiin perinteisiin. Koitan tässä kuitenkin hieman selventää, mitä voi odottaa kun saavuttaa napapiirin pohjoispuolen.

1. Kiireettömyys

Jos etelän mies tulee Lappiin, hän saa huomata, ettei asioita aleta tekemään "hopussa". Eli kiire saa todellakin jäädä sinne kaupunkiin, sille ei ole sijaa. Lappilainen ei ole vätys eikä tahallaan hidastele, mutta niin kiire ei koskaan ole, etteikö sitä ehtisi vaikkapa kahvikupposta juomaan tuttavan kanssa. Kuulumiset vaihdellaan, kylän kuulumisista keskustellaan ja saatetaan arvuutella tulevan kesän hillasatoa. Metsästyskaudella hirvien kaadot ovat niitä puhutuimpia aiheita. Joten heitä menotöppöset nurkkaan ja hengähdä, pitkien välimatkojen Lappiin ei kannata lähteä kiireessä.

2. Lapin lukko

Yksinkertaisesti; harjanvarsi oven edessä. Ovi voi olla muutoin auki.

Kuva Googlesta.

3. Karmeat perinneruoat

No, koparakeitto nyt on aivan kamalan hajuista. Mausta en uskalla sanoa mitään, kun en ole uskaltautunut maistamaan. Mutta siis, poron koparoita eli sääriluita keitellään padassa, nomnom.

Haju karkoittaa kilometrien päähän. Kuvan tarjosi Google!

Muita ei-niin karmeita (ainakaan minun mielestä) perinneruokia: 

- kuivalihakeitto (aivan herkkua! Ja sen täytyy sitten olla sameaa sen liemen)

- kuivaliha

- hirvenpääsyltty

- kampsut eli punaskakut

- rinkilät (tosi makeat ja rasvaiset), myös mettäkakot

- no tietenki käristys

- rieska

- leipäjuusto

4. Saame vs. lantalaiset

No, tämä vastakkainasettelu on valitettavan totta. Kaikilla on omat intressinsä Lapinmaan suhteen, ja molempien puolien kantoja kyllä ymmärrän. 

5. Vieraanvaraisuus

Niin kauan kuin muistan, on meidän talossa rampannut porukkaa niinkuin majatalossa. Kahvia keitetään aina, ja ruokaakin tarjotaan jos vieras sattuu potun aikaan tulemaan. Yhteisöllisyyttä löytyy vielä, ja naapurien YYA-sopimukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin pienemmissä kylissä. 

6. Vanhojen muistelu

Jotenkin tuntuu, että kenen tahansa tuttavan kanssa sitä puhuu, niin aina muistellaan vanhoja. Vastapuolesta riippuen aina sieltä 30-luvulta 2000-luvulle. Ja sehän on mukavaa, kuulla mietteitä vähän joka aikakaudelta! Edelleen, kiire ei ole hyväksi. Kuuntele juttu loppuun. 

7. No se H

Tästä käyhän iänikkuista vääntöä lappilaisten kesken. Että minnekhän se hoo oikhen kuulus. Ei sitäkhän ihan joka paikhan suita panna. Pellolaiset sen halvaa tunkea jäläkhen, met Kittilässä ja muualla Peräpohjolassa sitte ethen. Että näin. 

8. Luonnon luonnollinen läsnäolo

Joskus tuntuu siltä, että eivätkö lappilaiset pidä minään meidän upeita maisemiamme, revontulia ja muita ihmeellisyyksiä. Mutta siinäpä se, ne eivät ole ihmeellisyyksiä! Ne ovat se luonnollinen elinympäristö, rakkaat kaikille. Mutta ei niistä tartte meteliä pitää. Kyllä ne siellä pysyvät. 

Tässä kuvassa olen huikean saivojärven, Pakasaivon kalliolla. Oli se hieno.

Pitäiskö se taas joku biisi tähän loppuun? No laitanpa sitten vaikka Sombya. Minun pikkuserkku on vokaaleissa, ja hää laulaa saameksi!

TÄSSÄ

EDIT:

Horros muuten huomautti, että kampanisuhan on myös lappilainen vekkuli! Jo vain, ja onhan ne hyviä. Meillä äite ei vain osannu niitä tehä niin hyvin kuin rinkilöitä. Siksipä se varmaan unohtui.

+ tiesittekö, että Lapissa mummo ja vaari ovat usein ämmi ja äiji? Minullakin oli äiji, sana ilmeisesti tulee saamenkielen sanasta Äijih (= ukko).

Kulje kautta Kittilän

Niin siinä kävi, että perjantaina pakkasimme ystävieni kanssa kaks autoa täyteen ja lähdimme huristelemaan kohti minun kotiani. Tarkoituksenamme viettää kerrankin aikaa yhdessä ilman festarointia tai sen kummempaa tapahtumaa. Torniossa kävimme kaupassa, ja Haaparannalla Systembolagetissa ja siitä matka jatkui kohti Kittilää. Keli oli todella kehno, mutta seuraava päivä valkeni aiva huiman ihanassa säässä.

Kaikki kuvat ystäväni kamerasta :3 Laitoin ne tahallani normaalia suuremmaksi, jotta pienet yksityiskohdat näkyisivät paremmin.

Ensin tallustelimme isäukkoni johdatuksella Lapin suurnoidan, Päiviön asuinsijoille. Hänen tiedetään asuneen kotijärveni rannalla, joskin kyseinen paikka on jo pensittynyt ja enää paikallisten tiedossa. Täytyy itse vielä eläissäni siirtää tätä perimätietoa eteenpäin. Päiviöstä voitte lukea lisää TÄÄLTÄ.

”Päiviön kenttä on Rastinjärvellä. Siinä vähän näkyy koan sijoja, kiviä ja muuta”, 
 kertoi Vesman Kalle Samuli Paulaharjulle kesällä 1920.

Historiahetken jälkeen mie seuralaisineni roudasin viitisenkymmentä heinäseivästä parempaan talteen navettaan, ne kun ovat metsässä muhineet jo vuosikausia. Siitä pakkasimme taas koko retkueen autoihin ja pöristelimme Levitunturille, jonka huipun halusimme valloittaa. 

 Satuimme paikalle parahiksi auringonlaskun aikaan (n. klo 14.30) ja saimme aika hyviä kuvia. Tässä vaiheessa suuri osa emännistä oli aika hiljaa, pohjoinen luonto kyllä vetää välillä aika sanattomaksi. Itsekin harvoin tulee kotikontujaan tästä vinkkelistä nähtyä, kun ei niin usein tuolla tunturin päällä tule käytyä.

Levin valloittamisen jälkeen oli aika tankata ruokavarastoa ja melko ruuhkaisen kauppareissun jälkeen pakenimme laavulle keittelemään minttukaakaot. Kuu oli huikean suuri, kaikki parhaat puolensa näytti kyllä Lapinmaa tällä reissulla! Myös revontulet nähtiin, ei kyllä siinä kaikkein parhaassa loistossaan. 

Emäntä itse. Olen muuten ihan susipaska tulien tekijä! Ei ole suutarin lapsella kenkiä. Isä on kyllä nuotiomestari, ja piti tyttösensä ystävineen kyllä lämpimänä kuivilla koivuhaloilla. 

Tuli kertakaikkiaan tarpeeseen. Tänään aloitin uudet työt ja olen kyllä jo nyt todella innoissani uusista haasteista! Joulukin jo ihan nurkan takana :3

Niin tiedän karhun synnyn

Pikainen hei tähän väliin!

Aika paljon olen nyt viihtynyt Kittilässä, ja onkin teille muutama todella nätti kuva hihassa. Halusin kuitenkin jakaa ensin pari kuvaa, jotka napsimme Narikka Photographyn Akin kanssa.

Tunnetaan ihan muista kuin näistä kuvausjutuista, mutta kun Aki nyt sattui olemaan Oulun korkeuksilla niin päästiin viimein kuvaamaan yhdessä. Onneksi visuaaliset mieltymykset ja mielenkiinnon kohteet ovat hyvin samanlaisia, ja meikäläinen raahasi kaikki cooleimmat lörttövaatteet ja raadot mukanani läheiseen pusikkoon.

Kaikki kuvat ja niiden oikeudet kuuluvat luonnollisesti Narikka Photographylle. Lisää huikeita otoksia täältä.

A mist is forming

Tähän kuvaan eksyi mukaan hirvenkallo Mooses, sekä poron- ja karhunluista väsättyjä kaulakoruja. Ne ovat kyllä oikeasti Huuhkajan... Onneksi koruvarastomme ovat yhteiset!

Sign of the bear

Kuvassa jo teillekin tutuksi tullut Pentti-karhu. 

Seuraava postaus onkin sitten aika Kittiläpainotteinen. Nyt yritän virittää itseni esseemoodiin, se voikin osoittautua melko vaativaksi tehtäväksi. 

Missä on Ohto synnytetty, mesikämmen käännytetty?
Luona kuun, tykönä päivän, Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettuna
Kultaisessa kätkyessä, vitjoilla hopeisilla

Viime aikoina tapahtunutta

Terve!

Minun viime viikko on ollut melkoista hullunmyllyä. Perjantaina tein viimeisin työpäiväni Kemissä, ja siinä tuli tirautettua yks jos toinenkin kyynel kun työkaverit kävivät sanomassa heipat. Siitä sitten pakkasin itseni autoon ja otin suunnaksi Kittilän ja äiten lihapadat :3 Tuli kyllä tarpeeseen, lauantaiaamuna nappasin mukaani haulikon ja suunnistin lähimetsään katsastamaan mahdollisia jänöjusseja ja vesilintuja rannasta, mutta saalis jäi kyllä saamatta. Ei se mitään, aamu-usvan keskeltä kuului toiselta puolen järveä ketun huuto ja joutsenten mekastus. Oli rauha. 

Lauantai meni ihan punaniska-hillbillymeiningeissä :D isän kanssa lähdettiin sitten toiselle järvelle vesilintujahtiin, mutta kauashan nuo jäävät. Olen muutenkin tosi huono vesilinnun pyynnissä, mutta silti sinne pitää aina lähteä. Maalintuja ja jäniksiä on paljon helpompi metsästää. Mutta mikäs siinä oli järven rantaa hiipparoidessani, myös tällä järvellä asusteli joutsenpariskunta kolmen poikasensa kanssa. Ne eivät lähteneet minnekään, vaikka pyssyt paukkuivat vieressä. Ovat vissiin jo tietoisia siitä, että heitä ei saa ampua. :D

Tästä sitten kurvasimme kotiin, ja haimme pikkuisen isomman pyssyn. Tänä syksynä minunki pitää ampua taas hirvikoe, ja piti saada kivääri kohdistettua ja muutoinkin hieman treenattua. En juurikaan ammu kiväärillä, nuo hirvet eivät varsinaisesti ole oikein olleet hollilla kun mie olen ollut mukana. Kävimme ampumassa läheisellä soramontulla, jonka lähistöllä oli vielä pieni syrjäinen metsälampi. Lammen juurella oli lukittu pyörä! Ihan käsittämätöntä, n. 55 km Kittilän keskustassa ihan keskellä ei-mitään jonkun random lammen rannalla pyörä? Isä tuumasikin, että saa nähdä tuleeko vastaan ruumis jossain. Ehkä sinne on tosiaan joku hukuttautunut ja jättänyt pyöränsä rannalle. Kuka tietää. Hyvän sienisaaliin kyllä sain, haapa- ja kangasrouskuja aivan rutosti! Sekä yksi salamatkustaja, tirsk. :3

Melkoista isä-tytär- aikaa siis, koska äite oli koko ajan töissä. Ensi viikonloppuna vien appivanhempani kotiini, tarkoituksena olisi käydä ainakin Taatsin seidalla. Ja tietysti laavustella.

Kotimatka tyssäsi rengasrikkoon, kiitos Simon tietyömaa. Murske oli niin karkeaa ja siitä lähti niin karmea meteli, että huomasin rengasrikon vasta kun pääsin asvaltille. Kyllä huolto-ukot ihmettelivät, kun vein auton kuminvaihtoon uuteen työpaikkaani Delta-Autolle. Esimerkillinen autoliikkeen työntekijä kyllä. :D

Joten aika paljon kaikenlaista tällä viikolla! Huomenna menemme Huuhkajan kanssa hyödyntämään edellisestä työpaikasta läksiäislahjaksi saamani oravannahat viikinkiravintola Haraldiin, leffaliput Tulen Morsian-leffaan sekä keväällä myyntikilpailusta lahjaksi saamani hotellilahjakortin. Ihana irtiotto arjesta kyllä. Ja tulee tosiaankin tarpeeseen. Tänään vietämme tupareitamme Saksa-teemalla, ja niistä juttua varmaan myöhemmin. Elämä on ihanaa, kiireistä arkea mutta silti elämänmakuista ja todellakin elämisen arvoista. Kuitenkin odotan jo innolla tiistaista puolentoista tunnin joogakurssia, tekee niin hyvää toimistotyöläisen selälle ja muutoinkin hektiselle elämälle.

Eläimet kyllä osaavat chillata. Tosin Janis veti palkokasvit nenään, kun menin mokoma vaihtamaan hälle pohjamateriaalin, Toinen kun on elänyt 20 vuotta yhdellä ja samalla pohjamatskulla, niin eipä sitä tietenkään enää passaa mennä vaihtamaan... Ohto puolestaan järjestää meiän elämään vähän jännitystä, yks ilta se oli kiikkunut vessan rullahyllykköön ja eilen taas karannut koko pesuhuoneesta ja linnottautunut sohvan alle perimmäiseen nurkkaan. Mie olen joskus niin väsyny.

Not all those who wander are lost

Nyt kuulkaas murut! Luvassa semmonen kuvapläjjäys notta Ristus. Kokosin tähän minun ja Huuhkajan koottuja seikkailuja tässä reilun vuoden ajalta. Ukko olkoon suopea hälle, joka tämän postauksen loppuun asti selviää.

Kuvat ovat valitettavasti kännykällä räpsittyjä mutta hei, onpahan edes jotain, mitä näyttää!

 Seurustelumme alkuaikoina oli jo selvää, että molemmat olemme varsinaisia muinaisuushörhöjä. Huuhkajakin itseasiassa aikoinaan arkeologiaa opiskellut ja mie muuten vain hurahtanut. Torniosta ei ollut pitkä matka Ruotsin puolella Saivaaraan, jossa on aikoinaan silloisen meren rannalla sijainnut kylä. Nyt kylä on rekonstruoitu 80-luvulla tapahtuneen löytymisensä jälkeen, ja se onkin ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Vinkki; ota mukaan rutkasti OFFia. Niinku litroittain.

 Välikevennyksenä minun jokakesäinen työlook. Taimia ja silleen.

 Olen siinä mielessä onnellinen paskiainen, että kotini sijaitsee keskellä Lappia, josta ei ole pitkä matka Taatsin seidalle. Kyseessä on koko Lapinmaan tunnetuin ja suurin seida, jonne matkattiin aikoinaan hyvin pitkien matkojen takaa. Seitakivi kohoaa useita metrejä rannasta, ja sen juurella on helvetinjärvi. Vastarannalta kuulimme petolinnun, varmaankin jonkin haukan, poikasten rääkymistä. Olo oli kovin pyhä.

Kuvasimme ystäväni bändiprojektia varten. Ei siitä sen enempää :D

Lähellä kotiani virtaa joki, jonka jäätä pitkin kelkkailimme (mie ajoin!) keittämään nokipannukahit läheiselle laavulle. Siellä Huuhkaja törmäsi joihinkin ala-astetuttaviinsa! Miettikää, keskellä perämettää.

 Kemijärvellä on edelleen pystyssä vanhalla natsien varuskunta-alueella ruumiskellari. Tunnelma on vähintäänkin kolkko, mutta paikka ehdottomasti vierailun arvoinen. Paikalla on myös vanhan sairaalan sekä muiden vanhojen rakennusten raunioita. Pitäisi mennä tonkimaan metallinpaljastimella. Sitäkin muuten kokeiltiin kesällä! Lapin suurnoidan, Päiviön asuinsijat ovat n. 500 metrin päässä kotitalostani, ja sinne suuntasimme isäni ja Huuhkajan kanssa. Löysimme lähinnä vanhoja nauloja, vaikka tarkoituksenani oli etsiä tätini lapsena hautaamaa kaulaketjua. Naulat olivat kuitenkin peräisin ilmeisesti vanhasta puukatiskasta. Kentien jopa Päiviön itsensä? Lähellä kyseistä paikkaa on myös pieni seidakivi, ihan kotijärveni rannoilla! Huikeaa <3

Mikaelin keskiaikainen kirkko Keminmaalla oli myös tällaisen pakanan mieleen. Kirkon lattiaan on asetettu näkösille papin, Rungiuksen muumio. Muumion toinen käsi on kadonnut 1800-luvulla, mutta se on silti varsin näyttävä ilmestys, kuten koko kirkko alkuperäisine kastemaljoineen ja seinämaalauksineen. Rungiuksen kerrotaan saarnanneen, että mikäli hänen sanansa ovat valetta hänen ruumiinsa katooa. Tästä ilmeisesti ollaan sitten aikoinaan jotain päätelty...

 Nämä kuvat ovat Kolarin puolelta, Pakasaivon saivojärveltä ja Kirkkopahdan seitakiveltä. Vaikuttava paikka, ei voi muuta sanoa, Kallioilla on runsaasti tilaa ja mahdollisuus virittää vaikka pieni nuotio. Siellä voisi vaikka nukkua teltassa yön! Molemmilla seidoilla, joissa olemme käyneet oli uhrattu pieniä esineitä, yleensä sarvia tai kolikoita. Itse jätin Kirkkopahdalle olutta ja Taatsiin pienen rannekorun.

Juhannuksen tienoilla vierailimme suurpetokeskuksessa (kävin myös pienen Karhunkierroksen, mutta valitettavasti en löytänyt yhtään kuvaa :<) katselemassa karhuja ja muita viehkoja eläimiä. Susia olen nähnyt töiden puolesta aiemminkin, mutta karhut olivat uusi tuttavuus. Appelsiinit maistuivat. ^^

 Nämä kuvat ovat Oulun läheltä Kiimingistä, Koitelinkoskelta. Kiva pieni päiväreissu, jos haluaa vaikkapa paistella makkaraa upeassa ympäristössä.

 Tämä kuva taas on Isoniemestä, Haukiputaalta. Siellä sijaitsee yksi monista alueen jatulintarhoista.

Loppuun vielä jonkinlainen Futhark-riipustus, jonka Huuhkaja väkersi. Yhdistyneenä meidän nimikirjaimet. Harkitsen tätä tatuoinniksi vihkisormuksen alle, olisi sitten aina sormus mukana vaikka joutuisi joskus vaikka töiden takia ottamaan pois :3

 Kuvaa klikkaamalla hieman postaukseen sopivaa musiikkia. Kiitos kun jaksoit tänne asti! Olkoon Ukko sinulle suosiollinen!