Vaihtoehtointiaani

Vaihtoehtointiaani

Monday 8 January 2018

Luonnon antimilla flunssaa ja muita vihoja vastaan!

Tänä keväänä suunnitelmiini kuuluu mönkiä pusikoissa, ja kerätä talteen luonnon parhaita antimia mausteiden, haudukkeiden, kosmetiikan ja rohtojen valmistamista varten.

Aloitin urakan jo googlettamalla talvisaikaan sopivia keitoksia, ja Pinterestin ihmemaasta päädyin valmistamaan kolme eri mikstuuraa:

1. Voimajuoma kurkumasta

Kurkuman kerrotaan olevan monellakin tapaa terveysvaikutteinen mauste. Sen pitäisi alentaa kolesterolia, auttavan tulehdustiloihin, helpottavan turvotusta ja ilmavaivoja ja käyttämäni reseptin mukaan erityisesti auttavan masennusoireisiin. 

Pimeä Pohjola on minulle rakas, mutta pakko myöntää että talven selkä on joskus kovin raskasta aikaa. Keittelin siis litran verran kokeiluun tätä ihmelientä, ei siitä ainakaan haittaa ole. 

Tarvitset:

1 l vettä (pullotettua tai kiehautettua)
2 rkl kurkumaa
(kanelia, jos haluat)
4 rkl suomalaista hunajaa (voit käyttää osittain myös vaahterasiirappia)
1,5 sitruunan mehu

Kiehauta vesi, ja lisää muut ainekset. Tästä tulee ohjeen mukaan 4 annosta, mutta voi olla että joku 1 dl tekee jo terää. Ainakin väri on pirteä!

2. Luonnon antibiootti

Hunaja ja valkosipuli ovat molemmat tunnetusti hyviä flunssalääkkeitä. Tätä sekoitusta voi nauttia erityisesti flunssaisena, mutta myös terveenä vahvistamaan vastustuskykyä. Hunaja ja valkosipuli sisältävät myös luonnostaan asikloviiriä, jota on esimerkiksi herpeslääkkeissä. 

Tämä sekoitus auttaa sitkeään yskään, tulehdustiloihin ja kipeään kurkkuun. Ainakin resepti niin väittää!

Tarvitset:

1,2 dl hunajaa
0,6 dkl omenaviinietikkaa
Muutama silputtu valkosipulinkynsi
1,2 dl vettä

Kiehauta vesi, ja lisää etikka. Lämpimään seokseen lisätään hunaja ja valkosipuli, jonka jälkeen sekoitus sekoitellaan tasaiseksi. Annetaan tekeytyä yön yli. 

3. Havusiirappi

Tätä odotin itse eniten! Pihkahan on ikivanha luonnonlääke, joka on luonnostaan antiseptinen, ja pihkaa onkin käytetty haavojen hoitoon ja esimerkiksi hyttysenpistoihin. Havuista saatavat aineet ovat niin ikään myös antiseptisiä, ja tukevat kehon omaa toipumista. Itse olen kärsinyt jo pitkään hengitysteiden ongelmista, joihin havu-uutteiden väitetään auttavan. 

Tätä uutetta ei kannata nauttia, jos kärsit hartsiallergiasta tai jos saat reaktioita havupuista!

Havujen ja veden määrä riippuu sitä, kuinka paljon siirappia halutaan valmistaa. Itse halusin tehdä tällaisen pienen testierän, joten ohje on sen mukainen. Voit muunnella suhteita itse tarpeen mukaan. 

Tarvitset:

Havuja (mänty / kuusi) (itse keräsin 3 l havuja)
n. 6 dl vettä
3 dl hunajaa (hunajaa aina suhteessa 1:2)

Putsaa havuista huonot neulaset pois. Oksaa voi olla mukana, mutta itse perkasin paksuimmat oksakohdat pois. Laita havut kattilaan, ja vesi perässä. Vettä keitellään ensin kannen alla kovalla lämmöllä, jonka jälkeen lämpöä lasketaan. Tarkoituksena on saada vettä haihdutettua melkein tai kokonaan puoleen määrästä, jota vettä on lisätty. Kun vettä on sinun mielestäsi tarpeeksi, siivilöi vesi puhtaaseen astiaan ja lisää hunajaa suhteessa 1:2. Sekoita tasaiseksi, ja purkita. 

Huomaathan, että purkit kannattaa desinfioida kuumassa uunissa, ennen kuin purkitat nämä rohdot!

Lopputuloksena testierä luonnon rohtoja:


Siirappi- sana on muuten ehkä hieman harhaanjohtava näiden suhteen. Tuolla hunajamäärällä kyse on enemmänkin...yskänlääkettä muistuttavasta valmisteesta. 

EDIT: Tulipa muuten mieleen vielä yksi todella käyttökelpoinen kotikonsti. Jos vatsasi on kipeä, turvottaa tai muuten ruoansulatus temppuilee, ota 5 kokonaista valkopippuria veden kanssa. Tämä on luottokikkani ja tyrkytän pippureita aina myös Huuhkajalle, jos valittelee mahaansa. 

2 comments:

  1. Mielenkiintoisia, varsinkin tuo havusiirappi. Täytyy myös pitää tuo valkopippurivinkki mielessä. Aiemmin on tullut käytettyä vain jotain ruoansulatusta tukevia yrttihaudukkeita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kokeile pois, se on semmonen vanhan kansan konsti josta on ollut ihmeen usein hyötyä :)

      Delete